TV-studiot ovat selvästi tiedostaneet vertaisverkkojen potentiaalin TV-sarjojen promootiossa. Vanhat menetelmät kuten promo-DVD-levyjen jakeleminen alan lehtien välissä ovat auttamatta eilispäivää. Mikään ei ole edullisempaa ja tehokkaampaa promootiota kuin panna sarjan jaksoja jakoon vertaisverkkoihin kymmenien miljoonien nettilataajien saataville. Ja mitä katu-uskottavammin sen tekee, sitä tehokkaammin promootio toimii. NewTeeVee antaa jopa erityisohjeita vanhan maailman TV-ammattilaisille siitä, kuinka homma toimii nettilevityksen ihmeellisessä maailmassa. Esimerkiksi oman TV-yhtiön juristit kannattaa unohtaa kokonaan, sillä he aiheuttavat pelkkiä ongelmia modernin tehopromootion yhteydessä.
All Your TV kertoo esimerkkinä elävästä elämästä, kuinka eräs Warner Brothers Televisionin työntekijä järjesti yhtiön "Pushing Daisies" -sarjan jaksoja torrent-verkkoihin. Ymmärrettävästi anonyyminä pysyttelevä työntekijä kertoo, että päätettyään promotoida sarjaa vertaisverkoissa hän tajusi tarvitsevansa ammattiapua, sillä hänellä itsellään ei ollut mitään kokemusta nettilevityksestä. Tuolloin hän muisti naapurinsa asiantuntevan pikkupojan, jonka kanssa hän oli aiemmin väitellyt tv-sarjojen nettilataamisesta hieman eri hengessä. Naapurin poika, joka rakasti tiedostojen jakamista uutisryhmien ja torrent-sivustojen kautta, suostui mielellään avustajaksi, sillä hän sai puolestaan tällaisen erikoismateriaalin levittämisestä palkinnokseen mainetta ja kunniaa omissa sosiaalisissa piireissään.
All Your TV:n kysyessä, oliko TV-yhtiön työntekijä saanut levitykseen luvan esimieheltään, tämä toteaa: "Hyvä luoja, ei sentään! Näissä asioissa pätee armeijan 'Älä kysy, älä kerro' -sääntö. Uskon kuitenkin, että monet ihmiset ainakin teoriassa pitävät ajatusta nettipromootiosta hyvänä ideana - erityisesti 'Pushing Daisies' -tyyppisille sarjoille, joiden näkeminen saa ihmiset heti innostumaan sarjasta." Työntekijä kertoo kuitenkin, että myös sarjan pilottijakso oli levinnyt nettiin, ja jonkun muun kuin hänen itsensä toimesta, joten promotointi ei ollut pelkästään yhden vapaaehtoisen varassa. Hän huomauttaa myös, että sarjojen nettilevityksen kasvattama kiinnostus sarjaa kohtaan aiheuttaa joissain tapauksissa positiivista painetta sarjan tuottanutta tv-studiota kohtaan tuotannon jatkamiseksi.
Uusimmat kommentit
1 päivä 20 tuntia sitten
3 päivää 4 tuntia sitten
3 päivää 14 tuntia sitten
3 päivää 21 tuntia sitten
6 päivää 18 tuntia sitten
6 päivää 18 tuntia sitten
6 päivää 18 tuntia sitten
1 viikko 3 päivää sitten
1 viikko 4 päivää sitten
1 viikko 5 päivää sitten