Katariina Souri debatoi Helsingin Sanomien sunnuntaidebatissa (16.5.) piraatteja vastaan. Koska tekstissä oli sen verran monta väärinymmärrystä, ajattelin kirjoittaa pienen vastineen.

Kirjailijan työ on tosiaankin murroksessa, mutta se ei johdu pelkästään sähkökirjojen tulosta markkinoille (ja siihen liittyvästä laittoman kopioinnin uhasta). Se johtuu teknologisesta kehityksestä, joka muokkaa koko kirjallisen ilmaisun kulttuuria. Internet on muuttanut ihmisten lukutottumuksia hyvin radikaalilla tavalla jo nyt, ja muutos tulee etenemään vielä entisestään. Toisaalta se vähentää kysyntää sanomalehdille ja kirjoille, ja toisaalta se tuo lisää kilpailua ammattikirjoittajille, kun kuka tahansa saa julkaistua oman tekstinsä miljoonien ihmisten saataville.

Kulttuurialan ammattilaiseksi tähtäävä Niko Laasonen lähestyi tammikuun alussa Piraattipuoluetta ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liittoa avoimella kirjeellä (pdf), jossa hän esitti huolensa alan tulevaisuudesta. Mikko Kunnari ja Kaj Sotala ehtivät jo kirjoittamaan omat vastineensa hänelle, mutta ajattelinpa vielä itsekin puolueen rivijäsenenä ja Piraattiliiton ylläpitäjänä tuoda esiin muutamia pointteja aiheesta.

Hei kaikki, olen Anssi Anonyymi, ja olen piraatti.

Ennen ostin kymmeniä CD-levyjä vuodessa ja vuokrasin viikoittain leffoja DVD:nä. Enää en tätä tee, koska ne ovat ylihinnoiteltuja ja palvelut vaikeasti käytettäviä. Lataan netistä kaiken kuluttamani viihteen - kirjoja lukuunottamatta, ne ostan omaksi sillä niitä on kätevämpi lukea painettuna. Ostan myös esimerkiksi luomua ja lahjoitan rahaa yleishyödyllisille organisaatioille, koska näissäkin koen saavani rahoilleni vastinetta.

Se taustastani, asiaan.

Luin Jyrki Kasvin "Seuraava Renesanssi"-blogipostauksen, ja se oli mielestäni hyvä. Kirjoituksesta kirvonnut keskustelu seuraili perinteisiä uria; lataajat ovat rosvoja, sisällöntuottajat haluavat murentaa yksityisyyden suojan ja kaikki ovat ahneita.

Yksi syy tähän totaaliseen kommunikaatiohäiriöön on varmasti se, että suurimmalla osalla artisteista ei ole teknistä tietämystä ja näkemystä, jolla ratkaista Internetin aiheuttama "ongelma". Ja toisaalta Internet-väkeä ei kiinnosta artistien ongelmat.

Ongelman voi ratkaista ilman verenvuodatusta vain siten, että kuluttajille tarjotaan houkuttelevampi vaihtoehto. Tämä tarkoittaa korjattua hinta-/laatusuhdetta. On toki olemassa Itunesit ja muut, mutta ne eivät selvästikään ole ratkaisseet ongelmaa, joten jotain on pielessä. Uskon, että kun kuluttajat löytävät tuotteen, johon ovat tyytyväisiä, myös tuottajat pääsevät tyytyväisinä kuuntelemaan kassakoneen kilinää.

Piraattiliiton sivuilla on käyty viime aikoina vilkasta keskustelua musiikkibisneksestä ja sen tulevaisuudesta. Tässä oma mahdollisimman neutraaliksi ja faktuaaliseksi tarkoitettu tiivistelmäni siitä, millaisena itse näen nykytilanteen ja sen seuraukset kaupallisen musiikkituotannon reunaehdoille. Toivottavasti se herättää ajatuksia ja virittää lisää kiinnostavaa jatkokeskustelua.

Vanha kaupallisen julkaisemisen malli perustui siihen, että ihmiset kuuntelivat muutamien eri radioasemien soittolistoja, joiden kautta he tutustuivat tiettyihin kaupallisiin artisteihin, kiinnostuivat heidän musiikistaan ja kävivät kaupasta ostamassa heidän CD-levyjään. Radioasemien soittolistoista päättivät muutamat toimittajat, joihin levy-yhtiöiden oli helppo pitää yhteyttä, ja joiden valintoihin niiden oli helppo vaikuttaa.

Nykyisin ihmiset kuuntelevat yhä vähemmän radiota ja yhä enemmän nettiä: sosiaalisten musiikkisivustojen personoituja 'radioita', automaattisia genre-streamejä, yksityisten kuuntelijoiden laatimia soittolistoja. Netin kautta ihmiset tutustuvat sekä kaupallisiin että epäkaupallisiin artisteihin, kiinnostuvat heidän musiikistaan, ostavat mitä haluavat ja voivat, ja lataavat tai streamaavaat loput ilmaiseksi.

Kaikki levy-yhtiöt ja niiden johtajat eivät suinkaan kannata RIAA-kartellin ja sitä myötäilevien tekijänoikeusjärjestöjen yksipuolisia näkemyksiä tekijänoikeuksista. Yksi tällainen itsenäisesti ajatteleva alan yrittäjä on Poptori Oy:n Erkki Puumalainen, joka on aika ajoin kirjoitellut mietteitään lehdistötiedotteina yrityksensä sivustolle. Puumalaisen Piraattipuoleen blogissa marraskuussa julkaisema vieraskirjoitus herätti Piraattiliiton uteliaisuuden, ja perehdyttyämme tarkemmin miehen teksteihin totesimme hänen puhuneen täyttä asiaa - ja varsin näkemyksellistä sellaista - jo vuosien ajan.

HS-raadissa on tällä kertaa pohdittu perusteilla olevaa Piraattipuoluetta (katso myös Piraattiliiton uutinen aiheesta). Täytyy kiittää Helsingin Sanomia tärkeän aiheen esille ottamisesta, mutta toisaalta olen hieman harmissani ajankohdasta. Puolue on tosiaankin vasta suunnitteluasteella, eikä se ole vielä edes lyönyt lukkoon ajamiaan kantoja, saati esitellyt ja perustellut niitä julkisuudessa. Tämän takia valtaosalla HS-raadin jäsenistä olikin suuria väärinkäsityksiä siitä, miksi piraattipuoluetta tarvitaan ja mitkä ovat sen argumentit. Pelkät yksinkertaistetut teesit eivät välttämättä oikein avaudu asiaan perehtymättömälle. Näinpä myös tulokset olivat aika odotettuja, vain 19%:n ollessa sitä mieltä, että puolue on hyvällä asialla.

Wired-lehden päätoimittaja, long tail -käsitteen popularisoinut Chris Anderson herättelee taas internet-aikakauden bisnesmiehiä ymmärtämään mihin suuntaan markkinat ovat kehittymässä. Artikkelissaan Free! Why $0.00 Is the Future of Business hän perustelee, kuinka ilmaisuuteen perustuvat bisnesmallit tulevat yleistymään tulevaisuudessa.

Kohdatessamme uuden ihmisen pyrimme tiedostamattakin löytämään hänestä jotain tuttua. Kun sopiva stereotypia löytyy, ihmiseen on helpompi suhtautua. Hänestä on jo hieman tietoa, ainakin jotain oletusarvoista, joka toimii kunnes tutustumisen myötä omiin kokemuksiin perustuva tieto lisääntyy. Stereotypioista ja ihmisten luokittelusta puhutaan usein negatiivisessa yhteydessä. Luokitteleminen onkin ongelma, jos ei osata liukua alkuoletuksista kohti ihmisen syvempää tuntemusta. Luokitteleminen on hyvä apuväline, jolla pääsee alkuun. Tätä apuvälinettä käytetään usein liikaa. Luokitteleminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, eikä sen käyttö jää tilapäiseksi. Tällainen ongelmia synnyttävä luokitteleminen alkaa jo peruskoulussamme.