RadioAndRecords.com raportoi, kuinka levyteollisuuden amerikkalaisjohtoinen kartelli RIAA haluaa pienentää musiikin julkaisijoiden ja lauluntekijöiden saamien rojaltien tasoa, jotta levy-yhtiöt voisivat saada suuremman osan musiikin myyntituloista itselleen. RIAA:n mukaan "musiikkiteollisuus on käynyt lävitse niin perinpohjaisia muutoksia, että hallituksen on aika puuttua asiaan" riittävien voittojen takaamiseksi teollisuudelle. Mekaanisten rojaltien lakimääräinen taso on säilynyt USA:ssa muuttumattomana 25 vuotta. Levy-yhtiöiden johtajien mukaan ei ole mitään omituista siinä, että he hakevat ratkaisua, joka antaisi vähemmän rahaa musiikin todellisille tekijöille. Tällä hetkellä muusiikot saavat esimerkiksi iTunes-palvelun kautta myydystä musiikista alle 5 prosenttia kuluttajien maksamasta summasta, kaiken muun mennessä levy-yhtiöille ja erilaisille välikäsille.
Kommentit
Teoston työntekijöiden määrän puolittaminen
Ehdotan, että puolitettaisiin tekijänoikeusjärjestöjen henkilöstä. Uskoisin, että se vaikuttaisi niin, että myös typerien lakien määrä jatkossa puolittuisi ( Lex Karpeloinnit, häpeälait, web ennakkosensuurilait jne ).
Uskoisin sen onnistuvan seuraavasti....
Äänitemyynnun arvo Suomessa oli vuonna 2005 yhteensä noin 54 miljoonaa:
http://www.ifpi.fi/tilastot/kuukausilista.html?vuosi=2005
Oletetaan, että siitä 6% menee tekijänoikeusjärjestöille:
http://nyt.hs.fi/musiikki/artikkeli/1076154414020
Eli 0.06 (6%)* 54 miljoonaa=3,24 miljoonaa menee tekijänoikeusjärjestöille.
Hyvitysmaksuja tekijänoikeusjärjestöt jakavat yli 10 miljoonaa vuodessa.
http://www.hyvitysmaksu.fi/main/index.php?module=background&lang=fi
Joten eiköhän he ainakin sen verran niitä sitten kerääkin. Maksuja saavat seuraavat tekijänoikeusjärjestöt:
http://www.hyvitysmaksu.fi/main/index.php?module=receivers&lang=fi
Virosta saa www.verkkokauppa.com kautta 100 kpl tyhjiä 4,7 gigan DVD levyjä hintaan 34,90 € kotiinkuljetettuna Suomeen. Suomessa vastaavan hinta on 86 euroa ( ei sisällä kotiinkuljetusta ).
Verkkokauppa myy Virosta todella halvalla tyhjiä dvd ja cd levyjä:
( ota vasemmasta reunasta kohdasta "suoratoimitukset"):
http://www.verkkokauppa.com/
Suomen vastaavat hinnat:
http://www.mbnet.fi/hintaseuranta/tuote.aspx/26264
Yksityiskäyttöön on laillista tuoda Suomeen Virosta tyhjiä levyjä.
Ehdotankin, että joku masinoisi kampanjan, jolla ihmiset tulisivat tietoiseksi Viron halvoista hinnoista ja kannustaisi ostamaan tyhjät DVD levyt sieltä. Tekijänoikeusjärjestöt saisivat vähemmän rahaa jatkossa ja uskon, että tekijänoikeusjärjestöt joutuisivat vähentämään henkilöstöä. Jos tekijänoikeusjärjestöt joutuisivat puolittamaan henkilöstön, niin uskon sillä olevan sen positiivisen vaikutuksen, että typerät lakiehdotuksetkin puolittuisivat ( Lex Karpeloinnit, häpeälait, web ennakkosensuurilait jne ).
Kukas masinoisi ? Suomi uuteen nousuun.
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )