Yhdysvaltojen hallinnon ja sen poliittisten tukijoiden viimeaikaiset toimet WikiLeaksiä vastaan ovat saattaneet täysin uuteen valoon elokuun alussa voimaan astuneen sopimuksen, jonka mukaan EU lähettää ns. SWIFT-pankkitietoja EU-kansalaisten maksutapahtumista Yhdysvalloille terrorismin vastaisen Terrorist Finance Tracking Program eli TFTP-ohjelman käyttöön. EU:n sisäasioiden komissaari Cecilia Malmström maalaili vielä kesäkuussa sopimuksen "lisäävän Euroopan kansalaisten turvallisuutta samalla kun se täysin kunnioittaa heidän oikeuttaan yksityisyyteen ja heidän tietosuojaansa." Ruotsin Piratpartiet ja monet kansalaisjärjestöt olivat jo kesällä hyvin kriittisiä sopimuksen suhteen. Esimerkiksi Piratpartietin meppi Christian Engström sanoi tuolloin: "Tämä on tyhmä ja tarpeeton päätös. Se osoittaa, kuinka europarlamentti antaa vetää itsensä mukaan siihen terrorismin massapsykoosiin, jonka perusteella poliitikot voivat laajentaa valvontayhteiskuntaa entisestään."
Ja kuinka ollakaan, vain muutamaa kuukautta myöhemmin olemme tilanteessa, jossa sananvapaudellaan perinteisesti ylpeillyt Yhdysvallat onkin muuttunut sananvapauden avoimeksi viholliseksi ja ryhtynyt yhdessä salaisen liittolaisensa Ruotsin kanssa vainoamaan itselleen epämieluisaa mediaorganisaatiota WikiLeaksiä ja sen johtajaa Julian Assangea. Mitä tapahtuu, jos Yhdysvallat päättää julistaa WikiLeaksin terroristiorganisaatioksi? Käyttääkö Yhdysvallat tuolloin – tai jo nyt – SWIFT-tietoja jäljittääkseen WikiLeaksille lahjoituksia tehneet eurooppalaiset ja luokitellakseen heidät terrorismin rahoittajiksi? Tätä kysyy Christian Engström komissaari Malmströmille osoittamassaan kirjallisessa kysymyksessä: "Mitä takeita äskettäin solmitussa TFTP-sopimuskessa on sen suhteen, ettei Yhdysvaltojen hallitus käytä SWIFT-dataa jäljittääkseen WikiLeaksille rahaa lahjottaneita eurooppalaisia, ja kuinka komissio voi taata sen, että näitä takeita myös noudatetaan?" Engström odottaa saavansa Malmströmiltä vastauksen viimeistään ensi vuoden helmikuussa.
Uusimmat kommentit
3 päivää 15 tuntia sitten
6 viikkoa 5 päivää sitten
4 viikkoa 1 päivä sitten
2 viikkoa 1 päivä sitten
7 viikkoa 4 päivää sitten
25 viikkoa 4 päivää sitten
22 viikkoa 3 päivää sitten
22 viikkoa 3 päivää sitten
36 viikkoa 6 päivää sitten
46 viikkoa 4 päivää sitten