WikiLeaksin perustaja Julian Assange on vapautettu takuita vastaan tänään Lontoon Westminsterissä pidetyssä oikeuden istunnossa. Seuraava istunto Ruotsin valtion ajamassa luovutuspyyntöjutussa on määrätty tammikuun 11. päivälle. Tuomari Howard Riddlen päätös otettiin vastaan riemunhuudoin niin oikeussalissa kuin sen ulkopuolella, jonne oli kokoontunut runsaasti sekä Assangen tukijoita että lehdistön edustajia. Takuusummaksi määrättiin 200 000 puntaa (n. 236 000 euroa), jonka maksajiksi oli lupautunut joukko tunnettuja brittejä sekä mm. elokuvaohjaaja Michael Moore Yhdysvalloista. Oikeuden päätöksen mukaan Assange joutuu käyttämään elektronista seurantalaitetta, jolla brittiviranomaiset voivat seurata hänen liikkeitään. Assangen isäntänä Britanniassa tulee toimimaan Vaughan Smith, entinen armeijan kapteeni, joka on perustanut journalistien kokoontumispaikkana palvelevan Frontline Clubin, missä Assange ehti asua peräti pari kuukautta ennen pidätystään. Syyttäjällä on kuitenkin kaksi tuntia aikaa valittaa päätöksestä ylempään oikeusistuimeen ja Ruotsi on ilmoittanut aikovansa valittaa, joten Assange joutunee ainakin vielä tänään palaamaan eristysselliinsä. Mahdollinen valitus käsitellään kahden vuorokauden kuluessa.
Odotettavissa oleva pääsy vapaalle jalalle antaa Assangelle valmistella tehokkaasti puolustustaan sekä Ruotsin syyttäjäviranomaisia että odotettavissa olevaa Yhdysvaltojen vakoilusyytettä vastaan. Lisäksi hän pääsee jälleen aktiivisesti johtamaan WikiLeaksin toimintaa, joten odotettavissa lienee entistä rajumpaa informaatiopommitusta Assangea vainoavien Yhdysvaltojen suuntaan. Wandsworthin viktoriaanisessa vankilassa hän oli lähes eristettynä ulkomaailmasta. Hänen on sallittu lukea vain yhtä sanomalehteä ja olla vain hyvin rajoitetusti yhteydessä asianajajiinsa. Vankilaviranomaiset esimerkiksi tuhosivat hänelle lähetetyn Time-lehden, jonka kannessa oli hänen kuvansa. Päästyään puhumaan puhelimitse äitinsä Christine Assangen kanssa Julian sai kuulla ympäri maailman hänen tuekseen järjestetyistä mielenosoituksista, mikä äidin mukaan lämmitti erityisesti hänen mieltään. Tänään Australian Melbournessa Ison-Britannian lähetystön ulkopuolelle häntä tukemaan oli kertynyt jo yli tuhatpäinen mielenosoittajien joukko. Lukuisia mielenosoituksia on järjestetty Australian lisäksi mm. Espanjassa ja ympäri Latinalaista Amerikkaa. Lontoossa oikeustalon ulkopuolelle kokoontuneet mielenosoittajat kantoivat mm. kylttejä, joissa luki "Ruotsi, USA:n sätkynukke" ja "Sotarikosten paljastaminen ei ole rikos".
Kommentit
Paitsi ei sittenkään...
http://www.suomitv.fi/uutiset/ruotsin_valitus_pit_assangen_lukkojen_takana
"Ruotsi on valittanut Julian Assangen vapauttamisesta takuita vastaan. Wikileaksin perustaja siis pysyy toistaiseksi vankilassa Britanniassa."