Ruotsalaiset raivoissaan - Peter Sunden asianajaja vaatii uutta oikeudenkäyntiä

Ainakin Peter Sunden eli Brokep:n asianajaja Peter Althin tulee vaatimaan hovioikeutta mitätöimään Tukholman käräjäoikeuden Pirate Bay -oikeudenkäynnin tuomion tuomarin jääviyden perusteella ja määräämään uuden oikeudenkäynnin. Asiasta raportoi Svenska Dagbladet. Sunde itse luonnehtii Ruotsin televisiolle oikeudenkäyntiä farssiksi, joka on saanut hänet menettämään uskonsa maan oikeuslaitokseen. "Olisi karhunpalvelus ruotsalaisia kohtaan olla järjestämättä uutta oikeudenkäyntiä. Kansalaisten on voitava luottaa oikeuslaitokseen. Itselläni tällaista luottamusta ei enää ole", Sunde sanoo.

Muiden jutussa tuomittujen asianajajat pohtivat vielä omaa kantaansa uuteen oikeudenkäyntiin. Gottfrid Svartholmia eli Anakataa puolustanut Ola Salomonsson ihmettelee myös sitä, että tekijänoikeusteollisuuden asianajajat eivät paljastaneet olevansa jäseniä samassa tekijänoikeusyhdistyksessä jutun tuomarin kanssa. "Ehkä se ei tuntunut heistä tarpeelliselta, mutta hieman yllättävää se on", Salomonsson toteaa.

Juuri kun kohu jutun kovista tuomioista oli alkanut hieman laantua Pirate Bay on taas kaikkien medioiden etusivuilla. Uutisjuttujen kommenttiosiot pursuavat jo nyt ruotsalaisten suuttumusta viimeisimmän skandaalin johdosta, ja uutinen on vasta muutaman tunnin vanha. Piratpartietiin on alkanut jälleen virrata uusia jäseniä kiivaaseen tahtiin. Puolueen jäsenmäärä on tällä hetkellä 37.813 - se on enää alle 6.000:n jäsenen päässä maan kolmanneksi suurimmasta puolueesta eli keskustapuolueesta.

Piraattiliitto muistuttaa lukijoitaan siitä, että tänään vietettävän tekijänoikeuspäivän kunniaksi piraatit ovat liikkeellä Helsingissä, Tampereella ja Turussa keräämässä allekirjoituksia kannattajakortteihin, joilla Piraattipuolue saadaan Suomessa puoluerekisteriin.

Kommentit

Peter Althin?

Kuka on tämä kuvan herra? Sundenin asianajaja? Ei selviä tekstistä. Selvennetty. - UT

hmmm..itseä vähän ihmetyttää

hmmm..itseä vähän ihmetyttää että miksi vain Sunde on reagoinut välittömästi, miksi muiden asianajajat vielä pohtivat? onko tässä jotain pohdittavaa muka, oikeudenkäynti oli selvästi fiksattu...

- Hyvää tekijänoikeuspäivää muuten (linjat on käyny kuumana koko päivän ;))

varmaan tahtovat korostaa

varmaan tahtovat korostaa olevansa eri porukkaa ja yksityishenkilöitä. ei muokaa nappais mikään yhteisvastuu.

Syndicate content