Äänitteiden suoja-ajan pidennys vastatuulessa EU-komissiossa

Suurten levy-yhtiöiden ja muutamien iäkkäiden brittiläisten miljonäärimuusikoiden lobbaama äänitteiden lähioikeuksien suoja-ajan pidennys nykyisestä 50:stä vuodesta 95:een vuoteen on joutunut yllättävään vastatuuleen EU-komissiossa. Financial Times raportoi, että hanketta vastustavia maita on tällä hetkellä riittävästi, jotta ne voivat estää sen etenemisen. Ison-Britannian hallitus on kertonut olevansa valmis suoja-ajan pidentämiseen 70:een vuoteen, mutta se vaatii lisäksi parempia takuita siitä, että ylimääräiset rahat menevät artisteille ja heidän perheilleen eivätkä levy-yhtiöille. Muita ehdotukselle kriittisiä maita on Independentin mukaan kymmenen, niiden joukossa tiettävästi myös Suomi. Ehdotusta on komissiossa ajanut sisämarkkinoista vastaava irlantilaiskomissaari Charlie McCreevy. Pidennyshanketta ei ole vielä suinkaan kuopattu, mutta nyt on mahdollista, että siitä päättäminen jää uuden, ensi kesänä valittavan EU-parlamentin tehtäväksi.

Open Rights Group on laatinut aiheesta tiedotusvideon, jossa kerrotaan tarkemmin suoja-ajan pidennyshankkeen taustoista ja mahdollisen pidennyksen taloudellisista vaikutuksista. Ylivoimaisesti suurimpiä hyötyjiä olisivat vanhojen äänitteiden oikeuksia itselleen keränneet suuret levy-yhtiöt, jotka kahmisivat noin 90% ylimääräisestä rojaltipotista. Lopusta 10%:n siivusta 9% menisi eurooppalaisten muusikoiden parhaiten menestyvälle viidennekselle. Äänittäneiden muusikoiden valtaosalle eli 80%:lle jäisi jaettavaksi naurettava yhden prosentin siivu kakusta. Käytännössä tämä merkitsisi keskimäärin noin viisikymmentä senttiä vuodessa artistia kohden ensimmäisenä vuosikymmenenä suoja-ajan pidennyksen jälkeen. Koska rojalteista, kasettimaksuista ja muista lähteistä kerättävää jaettavaa on rajallinen määrä, muutos merkitsisi myös jonkinasteista tulonsiirtoa eläviltä taiteilijoilta kuolleiden taiteilijoiden kuolinpesille. Samalla se merkitsisi käytännössä sitä, että elävät muusikot eivät pääsisi vapaasti samplaamaan mitään omana elinaikanaan ilmestynyttä kaupallista musiikkia uusissa teoksissaan.

Suoja-ajan pidennyshanke on saanut kritiikkiä mm. Ison-Britannian hallituksen asettamalta, asiaa tutkineelta selvitysmieheltä Andrew Goversilta, joka itse olisi pidentämisen sijaan pikemminkin harkinnut suoja-ajan lyhentämistä nykyisestä 50:stä vuodesta. Edustava joukko Euroopan johtavien tekijänoikeuden tutkimuslaitosten ja yliopistojen edustajia tuomitsi hankkeen jyrkästi viime kesänä. Akateemikot luonnehtivat suoja-ajan pidennystä innovaation viholliseksi. 50- ja 60-lukujen äänitteiden siirtyminen public domainiin antaisi heidän mukaansa mahdollisuuden kokonaiselle uudelle innovaatioiden aallolle, jota suoja-ajan pidentäjät ovat nyt torppaamassa. "Yksinkertainen totuus on, että suoja-ajan laajennus hyödyttää vain niitä, jotka pitävät tällä hetkellä hallussaan oikeuksia: levy-yhtiöitä, ikääntyviä rocktähtiä ja kasvavassa määrin taiteilijoiden perikuntia. Se ei edistä mitenkään innovaatiota ja luovuutta. Ehdotettu suoja-ajan pidennys nakertaa tekijänoikeusjärjestelmän uskottavuutta ja vieraannuttaa entisestään siitä nuorempia sukupolvia, jotka - täysin perustellusti - eivät näe järjestelmälle oikeutettua perustaa", akateemikot toteavat.

Suomessa informaatio-oikeuden professori Jukka Kemppinen otti myös voimakkaasti kantaa hanketta vastaan todeten sen hyötyjiä olevan vain Universal, Sony BMG, Warner Music ja EMI sekä edunvalvontajärjestöt, eli Suomessa Gramex. "Ylisuuret yhtiöt ja eräät edunvalvontajärjestöt rohmuavat rahaa taitelijoilta, koska yleisön maksut eivät riitä. Taiteilijat kiittävät tästä julkisesti. Nöyrää väkeä", Kemppinen kommentoi blogissaan Helsingin Sanomissa julkaistua suurta ilmoitusta, jossa oli pitkä nimilista taiteilijoista, joiden väitettiin kannattavan suoja-ajan pidennystä. Mainoksen takana olivat IFPI ja Muusikkojen liitto.

Viime vuoden marraskuussa Suomen hallitus asettui ilahduttavasti vastustamaan suoja-ajan pidennystä, jota virallisesti olivat ehtineet vastustaa myös Suomen kirjastoseura ja Kansalliskirjasto.

Syndicate content