Jammie Thomasin tuomio ja jättikorvaukset RIAA:lle kumottiin

Yhdysvalloista kantautuu vaihteeksi hyviä uutisia. Ars Technica raportoi, kuinka 30-vuotiaalle yksinhuoltajaäidille Jammie Thomasille vuosi sitten langetettu tekijänoikeusrikkomustuomio 222.000 dollarin jättiläiskorvauksineen on kumottu. Jutun tuomari Michael J. Davis katsoi antaneensa valamiehistölle virheellisen ohjeistuksen, minkä vuoksi oikeudenkäynti menee uusiksi. Virhe tapahtui siinä, että tuomari RIAA:n teoriaan uskoen selitti pelkän tiedostojen pitämisen jaettuina p2p-verkossa olevan jo tekijänoikeusrikkomus. Thomasilla oli ollut KaZaA-ohjelmansa jaettujen tiedostojen kansiossa 24 musiikkikappaletta, joista kunkin tarjolle saattamisesta hänelle langetettiin 9.250 dollarin rangaistuskorvaus RIAA-kartellille. Uudessa päätöksessään tuomari toteaa, että pelkkä tiedoston 'julkaiseminen' mahdollista jakelua varten p2p-verkossa ei ole vielä varsinaista amerikkalaisen tekijänoikeuslain mukaan rangaistavaa jakelua - ainoastaan sellaisen tarjoamista.

Ilahduttavasti tuomari Davis ottaa myös kantaa sikäläisen tekijänoikeuslain täysin kohtuuttomiin rangaistuskorvauksiin. "Thomasille määrätyt rangaistuskorvaukset eivät ole pelote niitä vastaan, jotka harjoittavat piratismia voittoa tavoitellen", Davis toteaa. "Thomasin teon motiivina oli vain hänen halunsa saada tekijänoikeuksin suojattua musiikkia omaan käyttöönsä. Oikeus ei halua puolustella Thomasin toimia, mutta olisi farssia väittää, että yksinhuoltajaäidin Kazaan käyttö olisi jollain tavalla rinnastettavissa vaikkapa globaalien rahoitusalan yritysten laittomaan tekijänoikeuksien rikkomiseen, jolla tavoitellaan hyötyä arvopaperimarkkinoilla." Davis myöntää, että tiedostojen jakamisella koko laajuudessaan on kauaskantoisia vaikutuksia RIAA-yhtiöiden liiketoimintaan, mutta samaan hengenvetoon hän toteaa, että Thomasille langetetut korvaukset eivät ole missään suhteessa kantajien Thomasin toiminnan vuoksi kärsimiin tappioihin. "Thomasin väitetään rikkoneen 24:n kappaleen tekijänoikeuksia, mikä vastaa suunnilleen kolmea CD-levyllistä musiikkia, kokonaishinnaltaan alle 54 dollaria. Kuitenkin kokonaiskorvaukset olicat 222.000 dollaria - yli viisisataa kertaa [tuomarin oma korostus] 24:n erillisen CD-levyn ostohinta ja yli neljätuhatta kertaa kolmen CD-levyn ostohinta."

Kommentit

Vihdoinkin

Joku käyttää järkeään,eikä vain nyökyttele ylikansallisten yhtiöiden sätkynukkena.

Parempaan suuntaan menossa

Parempaan suuntaan menossa mutta seuraavalle tuomarille RIAA osaakin sitten antaa isommat lahjukset...

...tai sitten

...tai sitten lobataan ja voidellaan senaatti säätämään myös jaettavaksi tarjoaminen laittomaksi. Tekijänoikeuslainsäädäntöähän voi - ja täytyykin - kiristää ja laajentaa loputtomiin ääniteteollisuuden vanhentuneen liiketoimintamallin suojelemiseksi muuttuvassa maailmassa.

Syndicate content