Ruotsalainen IT-miljonääri julisti sodan FRA-lakia vastaan

Expressen kertoo, kuinka ruotsalainen IT-miljonääri Mattias Söderhielm on ryhtynyt päättäväiseen taisteluun FRA-valvontalakia vastaan. Kalifornian Piilaaksoon ja Ruotsiin perustamillaan yrityksillä rikastunut Söderhielm on omilla varoillaan pestannut yritysten ja organisaatioiden lobbaus- ja julkisuustyöhön erikoistuneen Westander PR -toimiston kampanjoimaan lakia ja sen puolesta propagandaa vääntävää Ruotsin armeijan laajaa PR-henkilöstöä vastaan. Söderhielm edustaa poliittiselta näkemykseltään porvareita, mutta FRA-lain suhteen hänen ajatusmaailmansa ei voisi olla kauempana Fredrik Reinfeldtin porvarihallituksen ajatuksista. "FRA-laki on pitkä askel kohti valvontayhteiskuntaa", Söderhielm totea Expressenille. "Tätä valvontakoneistoa, jota nyt rakennetaan, tullaan ennemmin tai myöhemmin väärinkäyttämään. Ehkä ei tämän hallituksen toimesta, mutta mikään ei takaa, että meillä on yhtä demokraattisesti suuntautunut hallitus esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua."

Poliittinen aktivismi ei ole Söderhielmille vierasta, sillä hän oli aikaisemmin perustamassa menestyksellisesti toiminutta porvarillista aktivistiryhmää, joka kamppaili Tukholman tietullien puolesta. Mikä sitten sai Söderhielmin huolestumaan FRA-laista niin paljon, että hän on valmis panemaan likoon omaa rahaansa sen kumoamiseksi? "Elämämme tulee jatkossa pyörimään yhä enemmän Internetin ympärillä", hän sanoo. "Me tulemme lähettämään ulkomaille jatkossa vieläkin enemmän informaatiota kuin mitä teemme tänä päivänä. Jo tänä päivänä monien ruotsalaisten sähköpostit ovat ulkomaisilla palvelimilla. Telian suomalaisten asiakkaiden sähköpostit olivat täällä Ruotsissa; nyt palvelimet on siirretty Suomeen. Jokaisen diktatuurin tulisi järjestää riemujuhlat FRA:n rakentaman valvontakoneiston johdosta."

Söderhielm ei luota FRA:n antamiin lupauksiin, ja syystä. "'Luottakaa minuun, luottakaa työtovereihini', FRA:n edustajat sanovat. Niinpä niin. Kuitenkin riittää, että yksi FRA:n 900:sta työntekijästä suostuu lahjottavaksi, tai tulee sopivasti uhatuksi, ja silloin informaatio voi heti vuotaa ulos järjestelmästä."

Kommentit

Hienoa

Juuri näitä kaivataan, mukaan kun tulisi vielä lisää yrityksiä jotka lupaavat siirtävänsä palvelimensa pois Ruotsista, pitää Ruotsin hallinnon jossain vaiheessa vakavissaan alkaa miettimään uudestaan mitä sontaa syytävät.

Tulen seuraamaan mielenkiinnolla mitä Westander PR tulee tekemään.

Suomi

Mutta miksi Suomi on hiljaa? Yhtään virallista lausuntoa ei ole annettu vaikka kaikki ulkomaanliikenne menee ruotsiin.

Mutta miksi Suomi on hiljaa?

Mutta miksi Suomi on hiljaa? Yhtään virallista lausuntoa ei ole annettu vaikka kaikki ulkomaanliikenne menee ruotsiin.

Villi veikkaus: koska Suomessa valtaeliitti toivoo rakentavansa samanlaisen järjestelmän?

"You may stop this individual, but you can't stop us all... after all, we're all alike."

-- The Mentor

Mitä turhaan toivomaan

Villi veikkaus: koska Suomessa valtaeliitti toivoo rakentavansa
samanlaisen järjestelmän?

Mitä turhaan toivomaan. Annetaan vain nimilista Ruotsiin ja kas, pienellä viranomaisyhteistyöllä suomalainen viranomainen (tai muu hyvin kytketty taho, esim. ruotsalaisen puolueen kaveripuolue) saa sen, mitä ei Suomessa olisi oikeutettu edes kysymään.

Lindénkö vastaa?

Mahtaakohan tietoyhteiskunnan huippuasiantuntija viestintäministeri Suvi Lindén olla se asiasta vastaava ministeri, joka saa vastattavakseen Jyrki Kasvin Ruotsin vakoilua koskevan kirjallisen kysymyksen?

Suomessa

Poliittiseen kulttuuriin ei kuulu protestoida Ruotsin tekemiä päätöksiä vaan mennä kieli pitkänä perässä ja tehdä mahdollisimman pian samoin.

Ei vain ole rahkeita sanoa

Ei vain ole rahkeita sanoa vastaan Suomella, Ruotsin hallitushan ei pakolla pitäisi siitä...

Luvaton lataaminen kuriin koko EU:ssa?

""""Koska yksittäisten tekijänoikeusrikkojien haastaminen oikeuteen ei tunnu laskevan luvattoman lataamisen suosiota, ovat tekijänoikeusjärjestöt kannattaneet ratkaisua, jossa internet-operaattorit valvovat asiakkaiden toimia ja tarvittaessa katkaisevat niiden ihmisten internet-yhteydet, jotka lataavat luvatta tekijänoikeudella suojattua sisältöä.

Monet internet-operaattorit eivät kuitenkaan halua vahtia asiakkaitaan vapaaehtoisesti, koska asiakkaiden vahtiminen tuo ylimääräisiä kuluja. Tämän takia tekijänoikeusjärjestöt ovat ehdotelleet eri maissa lakeja, jotka pakottaisivat internet-operaattorit suorittamaan valvontaa. Tällaisia lakeja on työstetty mm. Ranskassa ja Isossa-Britanniassa, mutta mitään lakeja ei asioiden tiimoilta ole vielä säädetty.

Nyt vastaavaa ehdotusta yritetään tunkea mukaan EU:n telekommunikaatiolakiin, vaikka Euroopan parlamentti on aiemmin ilmaissut selkeästi, ettei palveluntarjoajien tarvitse vahtia asiakkaidensa toimia. Tekijänoikeusjärjestöjen esittämät lisäykset pakottaisivat internet-operaattorit valvomaan asiakkaidensa toimia ja estämään tekijänoikeudella suojatun sisällön luvattoman lataamisen. Jos internet-operaattorit eivät suostu tähän, heitä voidaan rangaista.

Kuluttajien etuja puolustava Open Rights Group -ryhmä (ORG) toivoo, että ihmiset ottaisivat yhteyttä oman maansa europarlamentaarikkoihin maanantaihin mennessä, jotta lisäykset eivät pääse voimaan. Vaikka lisäykset eivät suoraan tee valvonnasta pakollisia EU:n jäsenmaissa, olisi tekijänoikeusjärjestöille jatkossa helpompaa saada vastaavia lakeja voimaan EU:n eri jäsenmaissa, koska tekijänoikeusjärjestöt voisivat vedota EU-säädöksiin.""""
http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/14698.cfm

Piraattiliitto on täysin nukkunut eikä ole uutisoinut tätä erittäin tärkeää asiaa.

Odota

Huomiseen...

Todellisuudessa..

..ei FRA-laissa nähdäkseni ole kysymyksessä piratismin vastainen taistelu. Siitä puhuminen on poliittista retoriikkaa, samanlaista kuin USA:n sotaretoriikka ja autoilun merkityksen ylikorostaminen puhuttaessa ilmastonmuutoksesta. Se on varsinaisesta päämäärästään harhaanjohtavaa, mikä on yleinen tapa kaikessa politiikassa. Jokainen varmaan ymmärtää FRA-lain kaltaisten lakien säätämisen todellisen merkityksen, joka on nimenomaan kansalaisten valvonnan lisääminen.

Vastaavanlaiset lait ja säännökset menivät esim. Yhdysvalloissa läpi WTC-kriisistä johtuvien presidentin poikkeustilavaltuuksien turvin ja parisen sataa kansalaisten valvontaa kiristävää toimea otettiin käyttöön. Meillä ei ole kriisiä, siksi kaikki tapahtuu hitaammin mutta samalla logiikalla, vetoamalla johonkin joka on yleisesti paheksuttua (vaikka piratismin paheksuntakin on median muokkauksen tulos). Lopputulos on kuitenkin johdonmukaisesti tila, jossa ei pysty edes yksin pieraisemaan tuhnua tyynyyn, koska joku sen kuulee, näkee, haistaa ja maistaa.

Söderhjelm sanoo hyvin, ettei mikään varmista sitä, että tulevaisuudessakin olisi "demokraattinen" hallitus. Länsimaisten yhteiskuntien kehitystä katsoessa näyttää nimittäin siltä, että se kehitys johtaa itsestään autoritääriseen ja avoimesti oligarkkiseen valvontayhteiskuntaan. Näitä lakeja ajetaan yksitellen läpi, kunnes elämme todellisessa mielen ja ruumiin orjuudessa ja me annamme sen tapahtua. Kuvaavaa on, että Rupert Murdoch kiitti muutama vuosi sitten mediaa siitä, ettei se aikaisemmin ole kertonut tietäämäänsä. Nyt sen voi kertoa avoimemmin, sillä "ihmiset ovat valmiit ottamaan sen vastaan".

-Hermes

Vaikka FRA lain

Vuoksi ollaan menossa väärään suuntaan,hyvin harvat edes miettivät pidemmällä tähtäyksellä kuinka pahat sivuvaikutukset kyseisellä lailla on,varsinkin kun kohta ympäri eurooppaan vaaditaan samanlaista lakia.
Ihmiset ovat laumasieluja ja kaipaavat vahvaa valtiojohtoista yhteiskuntaa,vaikka tietävät,että kyseisen kaltainen laki merkittävästi heikentää perusoikeuksia kuten oikeutta yksityiseen viestintään,netin käyttöön etc.
Jos FRA osoittautuu laatijoidensa mielestä erinomaiseksi,saamme pian nipullisen uusia entistä pahempia valvontalakeja niskaamme,jollei kehitystä saada pysytettyä,mikä tosin epäilyttää nykyisessä lampaiden unionissa.
Mielenkiintoista on sekin Suomessa että ei vieläkään ole julkisesti käytännössä ole keskusteltu ollenkaan miten FRA laki vaikuttaa ja esitetäänkö virallinen vastalause (ei meidän nilkeistä taida olla edes siihen)ja mitä voidaan tehdä kyseisen paskan palauttamiseksi Ruotsiin.

Syndicate content