Debatti FRA-laista toi Piratpartietille kuukaudessa yli tuhat uutta jäsentä

Ruotsin FRA-valvontalain ympärillä käytyä keskustelua seuranneille ei ole jäänyt epäselväksi, mikä Ruotsin puolueista on vahvimmin puolustanut kansalaisten yksityisyydensuojaa valtiollista vakoilua vastaan. Piratpartietin puheenjohtaja Rick Falkvinge ja muut puolueen kärkinimet ovat väsymättömästi bloganneet, antaneet lehti- ja radiohaastatteluja ja organisoineet lakiin kohdistuvaa vastarintaa eri muodoissa. Eikä vastarinta suinkaan päättynyt lain hyväksymiseen eduskunnassa. Huomenna iltapäivällä on vuorossa Tukholmassa järjestettävä Piratpartietin organisoima banaanitasavalta-festivaali, jossa ovat mukana lähes kaikki Ruotsin poliittiset nuorisojärjestöt vasemmalta oikealle ja varsinaisista puolueistakin vihreät ja vasemmistopuolue. Porvarillisen hallituskoalition omien poliittisten nuorisojärjestöjen näyttävä osallistuminen piraattien organisoimaan protestitapahtumaan kertoo siitä, kuinka rajusti FRA-kysymys on jakanut poliittista kenttää myös sukupolvien välillä. Vanhoja sukupolvia edustavat pääpuolueiden poliittiset broilerit voivat olla valmiita hyväksymään orwellilaisen valvontayhteiskunnan, mutta nuoriso oikealta vasemmalle haluaa elää tulevaisuudessakin demokratiassa ja pitää kiinni yksityisyydensuojastaan.

Piraattipuolueen ansiot lehdistön ja debatin herättäjinä eivät ole jääneet huomaamatta ruotsalaisilta äänestäjiltä. Kesäkuun aikana, jolloin FRA-debatti oli kiihkeimmillään, Piratpartietin jäsenmäärä lähti nopeaan kasvuun, ja heinäkuun alussa jäseniä oli yli 6.000 eli toista tuhatta enemmän kuin vain kuukautta aikaisemmin. Eduskunnassa istuvista puolueista vihreillä ja vasemmistopuolueella voi katsoa edelleen olevan jonkinlaista uskottavuutta yksityisyyden puolustajina, mutta kaikki hallituspuolueet ovat leimaantuneet FRA-lain kannattajiksi, eikä demareidenkaan uskottavuudessa ole kehumista, koska juuri he laittoivat lain alunperin liikkeelle.

Erityisen paha imago-ongelma on keskustapuolueella, jonka jäsenistö ja äänestäjäkunta on tyrmistynyt puolueen täydellisestä kääntymisestä omia yksityisyydensuojaa koskevia periaatteitaan vastaan. Päinvastoin kuin esimerkiksi maltillinen kokoomus, keskustapuolue toi periaatteensa esille myös viime eduskuntavaalien alla omassa kampanjassaan, joten sen äänestäjät tuntevat itsensä syystäkin pahasti petetyiksi. Puolueen sisälle on syntynyt jopa erillinen CenterUppropet-kapinaliike, joka yrittää pelastaa puolueen ideologiselta tuholta ja odotettavissa olevalta vaalitappiolta kääntämällä puolueen virallisen FRA-kannan kielteiseksi. Liike tapaa vielä tänään puolueen eduskuntaryhmän edustajia neuvotellakseen tilanteesta.

Kommentit

kotkotkot

"poliittiset broilerit", aivan loistava ilmaisu :P

Joku muukin huomasi tuon

Joku muukin huomasi tuon ilmaisun :D
"Tuu nyt broileri pois sieltä!"

Syndicate content