Nyt myös Tanskan parlamentti on kavahtanut Ruotsin FRA-valvontalain tulevia seurauksia. Tanskan Computerworld raportoi, kuinka tanskalaiset ovat äkkiä tajunneet, että ensi vuoden alusta lähtien Ruotsin valtio tulee FRA-lain valtuuttamana seuraamaan hyvää osaa Tanskan parlamentin omasta sähköisestä viestinnästä. Lehden tietojen mukaan ainakin kansanedustajien sähköpostit, kännykkäpuhelut ja surfaus webissä tulevat olemaan Ruotsin valtiollisen vakoilun kohteena. Tämä on seurausta siitä teknisestä tosiasiasta, että parlamentti käyttää palveluntarjoajanaan Teliaa, joka reitittää parlamentista lähtevää ja sinne saapuvaa tietoliikennettä Ruotsin kautta. Muitakin palveluntarjoajia on käytössä, mutta myös heidän tietoliikenteensä tukeutuu vahvasti Telian kaapeliyhteyksiin, joten se voi yhtä lailla päätyä ruotsalaisten vakoiltavaksi.
Ajatus siitä, että Ruotsin valtio pääsee lukemaan vapaasti ja laillisesti tanskalaisten parlamentaarikkojen sähköposteja ja kuuntelemaan heidän puhelujaan, on saanut kansanedustajat ymmärrettävästi raivoihinsa. Telian lakiasioiden päällikkö Jens Ottesen-Støtt on jo myöntänyt, että parlamentin tietoliikenne voi todellakin altistua Ruotsin vakoilulle. Pääministeri Anders Fogh Rasmussen, parlamentin presidentti Thor Pedersen ja maan oikeusministeri Lene Espersen ovat kaikki saaneet parlamentaarikoilta huolestuneita yhteydenottoja, joissa heitä on vaadittu ottamaan yhteyttä ruotsalaisiin ja antamaan parlamentille takuut siitä, ettei Tanskan ministereiden tai virastojen viestintä joudu naapurivaltion vakoiltavaksi. Vakoilulta suojautuminen ei kuitenkaan ole tanskalaisille välttämättä teknisesti sen helpompaa kuin meille suomalaisillekaan. Ikävä tosiasia on, että valtaosa Suomen kansainvälisestä tietoliikenteestä tulee ensi vuodenvaihteesta olemaan Ruotsin valtiollisen vakoilun laillisena kohteena kansainvälisten tietoyhteyksiemme reitityksestä johtuen. Suomen hallitus ei ole jättänyt asian johdosta ainakaan toistaiseksi mitään virallista protestia Ruotsille.
Kommentit
Onkohan
Suomen valtiolla edes selkärankaa julkisesti esittää vastalause ja vaatia korjausta asiaan?
Tosin suorasta kaapelista Saksaan ei olisi sen enempää hyötyä koska siellä odottaa BND vesi kielellä valmiina keräämään rusinat pullasta.
LOL
Suomen valtiolla (tai hallinnolla) selkärankaa? Hah sanon minä! Naurettavampaa en ole pitkään aikaan kuullutkaan.
Suomen valtio voisi nyt korkeintaan pyydellä nöyränä ja munattomana anteeksi joltain satunnaisilta ihmisiltä jotka eivät liity koko hommaan mitenkään, kuten Matti Vanhanen silloin pyyteli sen Muhammed pilkuvajupakan aikoihin.
Ennemmin kannattaisi nyt
Ennemmin kannattaisi nyt toivoa, että tanskalaisilla on selkärankaa puuttua asiaan.
monikansallisen mielenosoituksen paikka?
Mitähän jos saisi valmisteltua monikansallisen mielenosoituksen? Piraattiväki varaisi piraattiristeilyn ruotsin maalle:) Näin ihan mielenkiintoisena ideana, että jos joku näkee jonkun tuota asiaa koskevan mielenosoituksen ruotsissa, niin voisihan sitä varata risteilyn tuohon ajankohtaan, ja mennä huutamaan jotain itselle outoa kieltä. Ruotsin laki kuitenkin koskee monia eri kansoja, joten mielenosoitus koskisi ihan yhtä hyvin naapurimaitakin.
Heh
Kyllä tässä on jo aika helvetin vakavan kansainvälisen selkkauksen paikka kieltämättä. Toivottavasti tämä nyt yltyy niin vakavaks että tuo hiton porvarihallitus joutuu Ruotsissa eroamaan tai ainakin perumaan tämän lain.
Suunniteltu juttu?
Heh, olikohan välirikko naapurimaiden kanssa osa Ruotsin hallituksen suunnitelmaa? ;) Taitaa mennä lakialoite reisille ja pahasti, kun oman kansan lisäksi myös (hyvissä väleissä olleiden?) naapurien johto protestoi.
Kyllä näitä tietoverkkoja pitäisi vähän kehitellä
Kyllä näitä tietoverkkotekniikoita pitäisi vielä vähän kehitellä. Eihän siitä tule mitään, että puolen maailman asiat menevät sekaisin sen takia, että yksi törppöilee. Vahva salaus voitaisiin tehdä jo kuljetus- tai verkkokerrokselle. Kyllä tietokoneet ovat jo sen verran tehokkaita, että ne selviytyisivät kaiken liikenteen salaamisesta.
Ihan hyvä olisi tosiaan saada
Ihan hyvä olisi tosiaan saada kryptaus koko standardiin. Ongelmahan tässä on se ettei hallitukset sitä halua, ja mahdollisesti vielä tekevät laittomaksi koko kryptauksen/"pahan" teknologian käyttämisen. Onhan sitten näitä anonyymejä verkkoja kuten freenet. Ongelma taas näissä on se, että ne käyttävät älyttömät määrät kaistaa(ei niinkään prossutehoja), joka on aika järjen vastaista, vaikkakin saattaa olla tulevaisuudessa pakollista. Kun ollaan saatu suomeen 100Mb yhteydet, niin siitä kaistasta menee yli 90Mb pelkkään anonyymiteetin takaamiseen. Oma boksini alkoi buuttailemaan freenettiä käyttäessä, ilmeisesti yhteys määrän kasvaessa liian suureksi tuolle laitteelle.
Liki 500 000 viestiä tukki valtiopäivien sähköpostin Ruotsissa
Hesarissa juttu,
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Liki+500%C2%A0000+viesti%C3%A4+tukki...
Suomessa tukkiutuivat ruåtsalaiset
Eniro (suomi24), MTV3 ja Bonnier jne. mitä niitä olikaan.
Eduskunta on lomalla eikä niiden postin tukkiminen mitään haittaisi.
Oikeassa olet
Eduskunnan postin tukkiminen ei varmaan tuottaisi mitään hyötyä kun siellä ei edes eroteta sähköpostia Googlesta.
Mielenkiintoinen artikkeli
Pitäisikö meidän Suomessa järjestää samanlainen operaatio eduskunnan selkärangattomien hännystelijöiden herättämiseksi?