TTVK koventaa peliään: ensimmäinen nettiyhteys poikki Lex Karpela -giljotiinilla

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK koventaa pelottelupolitiikkaansa tiedostojen jakajia kohtaan. Nyt järjestö on ottanut käyttöön aikoinaan uuteen tekijänoikeuslakiimme eli Lex Karpelaan ujutetun mahdollisuuden vaatia oikeudelta tiedostonjakajien nettiyhteyksien katkaisemista. Voimakeinoa kokeiltiin ensimmäisen kerran Ahvenanmaalla, jonka käräjäoikeus määräsi TTVK:n pyynnöstä tietyn nettiliittymän suljettavaksi. Yllättäen paljastui, että liittymä ei ollutkaan mikään yksityinen piraattiliittymä vaan kuului Ahvenanmaan maakuntahallitukselle, jonka työntekijä oli työnsä ohessa jakanut maailmalle liittymästään myös musiikkia.

Ei ole tiedossa, aiheuttiko TTVK:n tempaus jonkinlaisia häiriöitä maakuntahallituksen toimintaan tai yleisöpalveluihin, mutta viranomaisten nettiyhteyksien katkaiseminen yksityisten teollisuudenalojen pyynnöstä on modernissa tietoyhteiskunnassa luonnollisesti varsin arveluttavaa ja riskaabelia toimintaa. Sama koskee myös yksityisiä liittymiä, joiden kautta eri perheenjäsenet voivat paitsi jakaa kulttuuria vertaisverkoissa myös yhtä lailla hoitaa perheelle elannon tuovia etätyötehtäviä, pankkiasioitaan jne.

Myös EU-parlamentti on tiedostanut nettiyhteyksien keskeisen roolin tämän päivän yhteiskunnan yleiskäyttöisenä viestintäväylänä. Huhtikuun 10. päivänä EU-parlamentti otti selvästi kantaa Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn promotoimaa tiedostonjakajien nettiyhteyksien katkaisemista vastaan, pohjoismaisten meppien edustaessa vahvinta vastarintaa moiselle 'ranskalaiselle giljotiinille'. TTVK sen sijaan näyttää olevan kiinnostunut kyseisen giljotiinin käytöstä huolimatta EU-parlamentin selkeäsanaisesta kannanotosta.

Kommentit

Ei mene vieläkään jakeluun

Tyhmä systeemi joka on yhtä selvä kuin Lex Karpela voi olla. Paljon olen lukenut juttuja ympäri nettiä mutta tieto on niin ristiriitaista ja sekavaa, ettei pysy kärryillä:

- Väitetään, että ennen yhteyden katkaisua lähetetään jakajalle varoitus (mitenkähän tämäkin sitten tehdään)... toisaalla taas kerrotaan, ettei näin tehkä koska yhteys pitää katkaista, jottei jakaja ei pahenna omaa tilannettaan

- sanotaan, että TO-väelle riittää pelkkä yhteyden sulkeminen(=jakamisen lopettaminen), mutta eikös kaikki nämä tapaukset mene oikeuden eteen? Vai miten kävi tässä tapauksessa... saiko työntekijä syytteen/korvausvaatmuksen vai pääsikö pälkähästä koska oli toiminut työnantajan koneelta käsin??

Laissa ristiriitoja

Tuossa pykälässä on lisäksi ristiriitoja.
Esimerkiksi pykälässä sanotaan, ettei yhteyden katkaisu saa häiritä kolmannen osapuolen oikeutta lähettää ja vastaanottaa viestejä.
Tämähän koskettaa käytännössä perheenjäseniä, työkavereita, hitto vaikka naapuria, ketä tahansa joka tuppaa tuota yhteyttä toisinaan käyttämään. Jopa todellakin sitä naapuria mikäli naapurilla ei nettiä olisi ja hoitaisi sähköpostit muutaman kerran kuukaudessa tuon liittymän kautta.
Puoliso, lapset jne.. kaikki ovat kolmansia osapuolia koska he eivät ole kyseissä tapauksessa se uhr...rikollinen.

Ja todellakin laki toimii siten, että ensin pitäisi uhkailla sakoilla, mutta mikäli asia nähdään erittäen tarpeelliseksi katkaista samantien (niinkuin niitä samoja piisejä ei olisi jo sadoilla tuhansilla muilla jaossa), yhteys voidaan oikeuden päätöksellä katkaista.
Tuolloinkin on tuolla hurjalla rikollisella oikeus tulla ensin kuulluksi ja hänelle täytyy kuulemismahdollisuudesta ilmoittaa.

Jos ja kun TTVK saa asian etenemään noin pitkälle että netti katkaistaan, on asiasta sovittava kulissien takana ja syytä hylättävä, tai asian on mentävä eteenpäin. Mikäli TTVK vain jättäisi asian lojumaan eikä myöskään nostaisi syytettä, saa linjaa pitää katkaistuna maksimissaan kuukauden.

Eniten minua silti häiritsee tuo räikeä pykälän rikkominen koskien kolmannen osapuolen oikeutta.

Kenties

tarkoitus on huomauttaa etteivät yritykset tai valtionhallintokaan ole turvassa TTVK:n toimilta,tosin kyseinen tapaus haisee henkilökohtaiselta kuittaukselta koska tiedostojenjako työkoneilta on yleensä julkinen salaisuus.

Tuntuu vähän omiin muroihin

Tuntuu vähän omiin muroihin kusemiselta kun menee katkomaan virkamiesten yhteyksiä. Nehän ne on kuitenki loppupeleissä niitä jotka päättää mitä TTVK saa tehdä ja mitä ei :)

"Taiteilijan ammatti ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun ammatti! <=> Taiteilijan toimeentulo ei ole tärkeämpi kuin kenen tahansa muun toimeentulo!"

Tämähän kannattaa julkaista myös englanniksi

Tässä olisi pikainen käännös, voitte halutessanne muokata sitä tai vaikka julkaista sellaisenaan.

Finnish internet connection closed because of suspected copyright infringement

Finnish Copyright Information and Anti-piracy Centre (CIAPC) toughens its fear campaign against filesharers. Now the CIAPC has used, for the first time, the Finnish Copyright Law, which came into use on January 1st 2006, to close an internet connection because of filesharing. It was quite a surprise that the closed connection did not belong to a private filesharer, but to the Provincial Government of Aland. One government employee had used the connection to share music.

It is not known whether the closing has disturbed the services of the Provincial Government, but closing governmental internet connections is questionable in modern information society. The same goes for private connections which several family members can use, not only to share culture, but also to work from home, do their banking etc

The European Parliament has also recognized the central role internet connections play in modern society as a common means of communication. On April 10th.the Europarl took a clear stand against the closing of internet connections, an initiative promoted by the French president Nicholas Sarkozy. The Nordic MEP:s were among those who most strongly opposed "the French Guillotine", but the Finnish CIAPC seems to be interested to operate the guillotine, irrespective of the clear stand by the European Parliament.

Julkaistu

Kiitos avustasi, julkaistu englanniksi.

- Uutistoimitus

Poikki multa = pokki sulta

Luin joskus tarinan jossa talollinen kertoi naapurinsa lukinneen yhteisen kaivon. Siihen lakimies vastaamaan, että hanki sinäkin oma lukkosi kaivon kanteen.

Vähän

kuin valon kantaminen säkissä.

Operaattorit joutuvat tallentamaan teletiedot vuodeksi

"Teleoperaattoreille tulee velvollisuus säilyttää asiakkaidensa puheluiden ja sähköpostiviestien viestintätiedot 12 kuukauden ajan. Nykyisin teleyhtiöiden täytyy pitää teletiedot tallessa kolme kuukautta.

Hallitus esitti sähköisen viestinnän tietosuojalain muutoksen vahvistamista tänään torstaina.

Tiedoista käy ilmi muun muassa, kuka on soittanut puhelun tai lähettänyt sähköpostiviestin ja milloin tämä on tapahtunut. Säilytysvelvollisuus ei koske viestin sisältöä eikä verkkosivustojen selaamisesta kertyviä tunnistamistietoja.

Laki tulee voimaan kesäkuun alussa. Sähköposti- ja internetpuhelinpalvelutietoja yritysten on alettava säilyttää viimeistään 15. maaliskuuta 2009.

Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteen mukaan teleyritykset säilyttävät lain mukaan vain sellaisia tietoja, joita ne nykyisinkin pitävät tallessa omaa liiketoimintaansa varten. Tallentamisvelvoitteella varmistetaan, että tunnistamistiedot ovat poliisin käytettävissä rikostutkinnassa. Viranomaiset vastaavat tietojen säilyttämisestä aiheutuvista kustannuksista.

Muutos perustuu EU-direktiiviin. "
http://mikropc.net/uutiset/index.jsp?categoryId=atk&day=20080515#w200805...

Tervetuloa poliisivaltio

Pureekos yhteyden salaus

Pureekos yhteyden salaus tuohon?

Revolution begins!

Pureekos yhteyden salaus

Pureekos yhteyden salaus tuohon?

Lyhyt vastaus: ei, pelkkä siirrettävän datan salaaminen ei tässä auta.

Pitkä vastaus: Vaikka kuinka salattuna datan lähetätkin, niin sen vastaanottaja kuitenkin näkee ip-osoitteesi. Toisin sanoen siirrettävän datan salaaminen ei pelasta niiltä surullisenkuuluisilta kuvankaappauksilta, joilla yhteytesi voidaan pätkäistä.

Jotta giljotiinilta voidaan välttyä, tulee salata lähettäjän (siis jakajan) ip-osoite. Tätä tarkoitusta varten on puolestaan olemassa lukuisia erilaisia järjestelmiä, kuten Freenet, StealthNet, Tor, GNUNet ja niin edelleen. Tosin tällöin joudut unohtamaan perinteiset waretusvälineet, kuten BitTorrentin ja DC++:n (kuka sitä enää käyttää?), ja hakemaan sisältösi näistä uusista verkoista. Näiden verkkojen sisältö on vielä nykyään niukanlaista, mutta kyllä se siitä vielä laajenee, kun ihmiset giljotiinin pelossa jättävät julkisen internetin.

See you in the underground! ;)

"You may stop this individual, but you can't stop us all... after all, we're all alike."

-- The Mentor

Hidastaako tällainen

Hidastaako tällainen tekniikka lähetystä/jakamista?
Ja onko jotain "vastatekniikkaa" jolla saadaan piraatti kiinni vaikka käyttäisikin jotain näistä vaihtoehdoista?

Hidastaako tällainen

Hidastaako tällainen tekniikka lähetystä/jakamista?

Lyhyt vastaus: Kyllä.

Pitkä vastaus: Jotta lähettäjä ja vastaanottaja eivät näkisi toistensta ip-osoitteita, on selvää, että liikenteen pitää kulkea muiden verkon jäsenten kautta. Verkon toteutuksesta rippuu, monenko solmun (käyttäjän) kautta liikenne lähettäjän ja vastaanottajan välillä kulkee, mutta yleensä ainakin muutaman. Koska verkon solmut koostuvat muista tavallisen kuluttajaliittymän omistavista warettajista, niin on selvää, että nopeudet eivät mitään aivan mahtavia ole. Mainittakoon, että jotakin (esimerkiksi FreeNet) verkot sisältävät eräänlaisen cache-toiminnon, jolloin haluamasi data saattaa jo tietämättäsi olla omalla koneellasi, jolloin nopeus on tietysti ihan eri.

Sivuhuomautuksena: Käyttökokemuksia anonyymeistä verkoista on täällä.

EDIT: Ja mitä "vastatekniikkoihin" tulee, niin näitä verkkoja käyttävät esimerkiksi Kiinan (ja muidenkin diktatuurien) toisinajattelijat, jotka aivan konkreettisesti luottavat henkesä näiden verkkojen nimettömyyden varaan.

"You may stop this individual, but you can't stop us all... after all, we're all alike."

-- The Mentor

TorrentFreak uutisoi

Hyvä että uutinen löytyy Piraattiliitosta myös englanniksi:

http://torrentfreak.com/first-european-anti-piracy-disconnection-the-fin...

Syndicate content