Saksan Teosto kouluttaa omia partiolaisia antipiraateiksi

Copyriot kertoo, kuinka suomalaista Teostoa Saksassa vastaava GEMA on ryhtynyt käyttämään osan vuotuisesta noin 850 miljoonan euron tekijänoikeuspotistaan oman partiolaisjärjestön pyörittämiseen. GEMA:n nuorisotyön aatteellinen johtoajatus tulee tuskin suurena yllätyksenä lukijoillemme. Ilmaisten virvoitusjuomien ja konserttilippujen avulla houkutellut vapaaehtoiset GEMA-partiolaiset saavat tekijänoikeusjärjestöltä perusteellisen koulutuksen siitä, miksi piratismi on pahasta, jotta he voivat edelleen valistaa koulutovereitaan ja ystäviään piratismin kirouksista.

GEMA:n antipiraattimannekiiniksi ryhtynyt laulajatar-näyttelijätär Yvonne Catterfeld arpoi ensimmäiset onnekkaat GEMA-partiolaiset hakijoiden joukosta äskettäin Hampurissa. Arvonnan yhteydessä hän totesi seuraavaa: "Tänä aikana, jota musiikin laiton lataaminen ja jakaminen varjostavat, olen ilahtunut siitä, että niin monet nuoret ovat valmiita astumaan puolustamaan tekijöiden oikeuksia." GEMA:n varapuheenjohtaja Frank Dostal puolestaan totesi: "Nuorten on jälleen opittava hyväksymään, että musiikin ja laulutekstien luovat tekijät eivät voi harjoittaa ammattiaan, ellei heille makseta siitä. Jos varastat leivän, olet varas. Siksi ei voi olla 'coolia' varastaa musiikkia, joka on elämän leipää."

Kommentit

Ennen Hitler Jugend, nyt GEMA Jugend

Historia toistaa itseään. Ryhtiä riittää.

Saksalainen

tekee kaiken perusteellisesti,myöskin silloin kun kaikki menee päin helvettiä.

Haha, hienointa - mistä

Haha, hienointa - mistä liityn?

Ollapa vähän nuorempi ja asua

Ollapa vähän nuorempi ja asua Saksassa.

Menisin nimittäin kiitollisena pokkaamaan konserttiliput ja muut lahjukset ja sen jälkeen suoraan kotiin warettamaan kaapelit punaisena.

EDIT: Ja sitten vielä pakollinen Natsi-kortti.

"You may stop this individual, but you can't stop us all... after all, we're all alike."

-- The Mentor

No huh huh.

Hurja kommentti: ...olen ilahtunut siitä, että niin monet nuoret ovat valmiita astumaan puolustamaan tekijöiden oikeuksia.

Pelottavaa miten lapset/nuoret valjastetaan tuolla tavalla tekemään aikuisten töitä. Jotkut hyväntekeväisyyskampanjat nälänhädän poistamiseksi tai Itämeren pelastamiseksi olisivat hyviä tuollaisella toteutustavalla, mutta rahan ansaitsemiseen lasten käyttäminen on jotain aivan hirveää.

Noita "valittuja" lapsia tullaan kiusaamaan ja inhoamaan kouluissa todella paljon.

Näitä lapsia rakastetaan

loppuun saakka. Tienisti-isi sanoi niin.

Hah!

Siinähän kuuluvat GEMA Jugendiin. Mahtaa tulla musiikiton, rajoittunut ja tylsä elämä heille.

Siinähän kuuntelevat laillisia äänilevyjä jotka eivät välttämättä soi autostereoissa. Siinähän katselevat jokaisen elokuvansa alussa pakkovaroituksia siitä miten heitä silti epäillään pahimmiksi rikollisiksi maailmassa. Siinähän jättävät kokonaan mahtavat klassikkoelokuvat ja -pelit katsomatta/pelaamatta koska niitä ei yksinkertaisesti saa enää mistään. Siinähän jättävät hyvien biisien sanojen katsomisen netistä. Siinähän jättävät vaihtoehtokäyttisten testaamisen ja keskittyvät pelkkään Windowssiin koska se on ainoa järjestelmä jolla DRM-raiskattu musiikki toimii.

Siinä vaiheessa kun nuo kersat tajuavat kaikki nuo rajoitukset, he eroavat moisesta järjestöstä.

Tietäen

ihmisluonteen heikkouden ei pidä aliarvioida "ilmaisten" houkutusten voimaa.
Sopivan lahjonnan jälkeen kyseisiä yli-ihmisiä kannustetaan varmaan ilmiantamaan tietämänsä warettajat.

Lisää koulukiusattavia

Minuakin huolestuttaa näiden GEMA Jugendin jäsenten tuleva kouluelämä: voiko olla houkuttelevampaa aihetta koulukiusaamiseen kuin julkinen kuuluminen tällaiseen tekopyhään ilmiantoporukkaan. Voi lapsiparkoja!

Toisaalta tällainen hanke kyllä kertoo jonkinasteisesta epätoivosta ja ehkä myös ymmärtämättömyydestä. Kuvitelkaa nyt samanlainen juttu Suomeen, voisivatko koululaiset olla nauramatta maksaansa hajalle?

Niinpä, Suomeenkin omat uus-pioneerit

ja sitten vaan kuuntelemaan Suomen Talvisota 1939- 1940 -yhtyettä. ROFL! Tuskin nykyiset koululaiset ovat moisesta kuulleetkaan.

Epätoivoista

Kun tuota propagandaa aletaan näin suoraan levittämään, niin ei hyvää tiedä. Vaikka olisikin mahdollisuus, että nämä lapset menevätkin mukaan tuollaisille, vaikka warettaisivat sielunsa kyllyydestä kotona, niin on mahdollista, että heidät jollain tavalla saataisiin tuolla "aivopestyä." =/ Tosin voi toivoa, että näin ei kävisi.
Arveluttaa myös se, miten muut koulutoverit tuohon suhtautuvat...

Se riippuu aivan

Se riippuu aivan iästä...
Sanoisin että alle about 13-vuotiaat olisivat vielä melko helposti "aivopestävissä", mutta sen iän jälkeen ei niinkään.
Alle 13-vuotiailla ei ole juurikaan kokemusta warettamisesta, joten eivät tiedä mitä menettävät saadakseen muutaman leffalipun.

höpsis. Kyllä alle 13

höpsis.
Kyllä alle 13 vuotiaat warettaa jo. Jopa oma 11 vuotias serkkutyttönikin warettaa, enkä edes opettanut häntä siihen. Itsellänikin waretus alkoi juuri siinä 11 vuoden iässä monien muiden kanssa, jolloin p2p vasta teki tuloaan (napster). Veikkaan että waretus kyllä iskee heti kun lapsi vain saa jostain siihen esimerkin (isoveli/sisko, kaveri, vanhemmat).

Was wurde Patrouillen?

Ai tätäkö se partio onkin?
Muistaakseni partiolla piti olla hieman erilaiset tarkoitusperät.
Mitä jos liityttäisiin ompelukerhoon? Kun tulee aika pitkäks nii voitais soittaa heviä ja vääntää kerneliä.

Tai

nyplättäisiinkö pitsiä,se kehittää kärsivällisyyttä?
Siinä sivussa voisimme levittää torrenttien ilosanomaa ympäri maailmaa...

Kylläpä juu

Näyttää taas uusi natsisaksa kehittyvän, valjastetaan jo lapsina sotaan, tosin vähän erilaiseen sotaan mutta kuitenkin.

Mediamafian nousu ja TUHO, he haluavat välttämättä hypätä pää edeltä kapeaan kaivoon.

Näinpä

Natsit tuhosivat juutalaisia, IFPI tuhoaa tiedostonjakajia kunhan saa lait muutettua itselleen sopiviksi. IFPI, IFPI über alles, über alles in der Welt! Tässä siis über alles in der Welt eri merkityksessä kuin Saksan kansallislaulussa.

On mielenkiintoista

nähdä mihin suuntaan GEMAn kuningasprojekti johtaa.
Saammeko kenties uuden uljaan maailmanjärjestyksen jossa GEMA ja muut vastaavat järjestöt ovat ainoa oikea totuus...

HYI VITALES!!

mitäs täs..onneks en o sieluani sitonu noihi teostoihi....
jeh ostakaa mu vinyyli eheheheh tai ladakkaa ilmatteks netistä!!
nii se pitäs mennä.

PIIS!!

toi todellaki kuvaa vaa sitä ahdinkoo joka levy-yhtiöillä ym on ku ne o alkanu huomaa et ihmiset tekee ite omat levynsä ja mainostamisensa ym...ku ei ne tarvii ketää repii niitte persnahkoi verille :D

HAHAAAA!!

Syndicate content