Pirate Cinema -näytökset oikeuteen - piraattien lehdistötilaisuus maanantaina

Kerroimme viime vuoden elokuussa, kuinka poliisi otti kiinni yhden Pirate Cinema -aktivistiryhmän jäsenen Helsingissä Elimäenkatu 15:n vallatussa talossa järjestetyn pienimuotoisen elokuvanäytöksen jälkeen. Tapaus sai runsaasti huomiota mediassa aina ulkomaita myöten. Elokuvateollisuuden kannalta noin kahdenkymmentä henkilöä paikalle houkutellut tilaisuus oli taloudellisesti täysin merkityksetön, mutta siitä huolimatta juttu on tulossa oikeuskäsittelyyn, ja neljä alan yhtiötä - Finnkino, FS-Film, Paramount Pictures ja 20th Century Fox Film - vaativat väitetyn tekijänoikeusrikoksen perusteella korvauksia.

Tilaisuuden järjestäjät ovat korostaneet alusta lähtien toimineensa kollektiivina ja järjestäneensä piraattinäytökset "yhdessä ja yksissä tuumin". Syyttäjä on kuitenkin valinnut kohteekseen mielivaltaisen tuntuisesti vain kaksi henkilöä, joista toista syytetään tekijänoikeusrikoksen ohella myös alkoholipitoisen aineen välittämisrikkomuksesta. Kyseinen henkilö oli järjestänyt katsojien saataville omakustannushintaan peräti 20-24 tölkkiä keskiolutta sekä popcornia. Syytteet luetaan syytetyille Helsingin käräjäoikeudessa alkavan viikon tiistaina eli 15. huhtikuuta.

On selvää, että näin vähäpätöisen asian viemisessä oikeuteen ei ole kysymys lainkaan piratismin aiheuttamista taloudellisista tappioista vaan vallasta ja pelottelun avulla tapahtuvasta kansalaisten kontrollista. "Piratismia tai Pirate Cinemaa se ei pysäytä, vaan tarkoituksena on ainoastaan tehdä tapauksesta esimerkki, jonka avulla pelotellaan kulttuuria vapaasti käyttäviä ihmisiä ja vaikeutetaan heidän elämäänsä", kirjoittavat Pirate Cineman edustajat Valtamedia.netissä. Kirjoittajat toteavat, kuinka elokuvia ja musiikkia ladataan netistä ilmaiseksi kaikkialla, ja kuinka kulttuurin ja tiedon vapaa jakaminen on nykyisin olennainen osa sen tuotantoa. MySpacen ja YouTuben kaltaiset globaalit kanavat ovat tästä hyviä esimerkkejä. "Epätoivoiset piratismin vastustajat voivat lähettää poliisin riivaamaan yksittäisiä piraatteja, mutta he eivät voi pysäyttää tiedon liikkumista verkossa", Pirate Cinema painottaa. "Vaadimme loppua tekijänoikeusjärjestöjen noitavainolle, jossa kokonainen sukupolvi kriminalisoidaan langettamalla mielivaltaisesti valituille yksittäisille ihmisille järjettömiä tuomioita", elokuvapiraatit päättävät lausuntonsa.

Mielivaltaisen pelotteluoikeudenkäynnin johdosta Pirate Cinema Helsinki järjestää tiistaina 15.4. klo 8.15. Helsingin käräjäoikeuden ulkopuolella osoitteessa Porkkalankatu 13 protestimielenosoituksen. Sitä ennen, maanantaina 14.4. klo 11 järjestetään medialle asiaa koskeva lehdistötilaisuus Uuden ylioppilastalon Mannerheim-salissa (Mannerheimintie 5 A, ylin kerros). Tilaisuudessa ovat äänessä paitsi Pirate Cineman aktivistit myös edustajat Piraattiliitosta, Electronic Frontier Finlandista sekä Ruotsin Piratbyrånista. Läsnä lehdistön kysymyksiin on vastaamassa myös toinen syytetyistä.

Kommentit

No, nykyisen lain valossa

No, nykyisen lain valossa kyseinen toiminta on laitonta, joten turha itkeä kuinka pienimuotoinen tapahtuma on ollut. Toki lakeja olisi hyvä muuttaa mutta jotain sakkoja tästä varmaan tulee.

nyt

on poliisi lykännyt kätensä suoraan paskaan jos he alkavat tuolla perusteella ahdistelemaan yksittäisiä ihmisiä.

pedro...

... harvemmin kuitenkaan ihan pienet jutut menee oikeuteen. Siinä on se pointti. Se on kuitenkin kallis prosessi ja mikään asia ei voi mennä oikeuteen ellei ole todisteita siitä, että toiselle on aiheutettu haittaa.

Meinasin

kommentoida tuomalla vasta-argumentin, mutta kasvikuntaan kuuluva aihe ei kuulu foorumin piiriin.

Kyllä oikeuteen menee juttuja, joissa ei ole minkäänlaista taloudellista sen enempää kuin laillistakaan järkeä.

Omaa kokemusta ei ole, muta anekdotaalista pohjaa enemmän kuin tarpeeksi.

Naurettavaa

Tuo on jo suorastaan lapsellista pikkumaisuutta ja kiusantekoa, jonka ainoa tarkoitus on - kuten sanottu - pelotella ihmisiä ja hankaloittaa niiden elämää jotka nykyistä TO-järjestelmää uskaltavat vastustaa.

Eikö saman tien poliisin pitäisi mätkäistä sakot jokaiselle kadulla viheltelijälle? Sehän on mitä törkein tekijänoikeusrikos, sävelteoksen luvaton julkinen esittäminen ilman että teostokorvauksia on maksettu, hyi hyi!

No, jokainen aikakausi tarvitsee omat noitavainonsa.

olet oikeassa

kysymys on täysin virkavallan painostuksesta yksittäisiä jakajia kohtaan joista taas halutaan tehdä varoittava esimerkki.
onneksi kekkoslovakian aikainen painostus ja pimitystoiminta ei enää nykyisin onnistu.

Onko se lopultakaan laitonta?

Hmmm.. http://piraattiliitto.org/forum/198
Mielenkiintoinen juttu, tosin tuskin se oikeudessa toimii mutta silti...

Yksityistilaisuus ja paikalla kutsutut henkilöt

Ei kuulu pätkääkään ulkopuolisille mitä sisällä touhutaan. Kaljarahat on kerätty kimppaostosta varten. Poliisi ottaa vaan pamppunsa käteen ja alkaa hitaasti kiihdyttäen tupittaa...

ei pitäisi kuulua

mutta joku on päättänyt tehdä kyseisestä tilaisuudesta julkisen tavalla tai toisella.

Itsehän kuulin tästä

Itsehän kuulin tästä ensimmäistä kertaa. Melkoista huomiota on saanut kai.

Tarantino

Onko kukaan ottanut yhteyttä leffojen tekijään eli Quentin tarantinoon ? Lyhyt englanninkielinen selostus hänelle asiasta.. Olen ihan varma että miestä kiinnostaisi kun ihmisiä pidätetään hänen leffan katselusta

Uskomatonta röyhkeyttä to-mafialta lukekaa...

"III Hyvitysvaatimus
Vaadimme,että poliisin takavarikoima kannettava tietokone, ulkoinen kovalevy, kaiuttimet sekä
virtajohto määrätään hävitettäväksi tekijänoikeuslain 58& perusteella."

http://valtamedia.net/images/lausunto.pdf

Siis kaikki pitää hävittää ei prkl mitä toimintaa to-mafialta.

Poliisioperaation mittasuhteet kolme poliisipartiota, putkareissu ja kotietsintä. Siis poliisilta reilusti ylimoitetut toimenpiteet, jopa laittomat.

"Kun nyt esillä olevassa tapauksessa kenties on syyllistytty tekijänoikeusrikkomukseen josta syylliseksi todettu selviää päiväsakkotuomiolla, ja kun kyseisen rikkomuksen aineellinen vahinko tai sen perusteella laskettu hyvitys tekijänoikeudenhaltijalle on varsin vähäpätöinen ? siihen nähden poliisin toimenpiteet tuntuvat varsin ylimitoitetuilta. Kolmet kotietsinnät, kolme aseistettua poliisipartiota liikkeelle, taka-ajon kautta kiinniotettu ja ratsattu auto, kiinniotetut käsirautoihin, epäilylle kahden vuorokauden pidätys, tuhansien eurojen arvoisten tietokonelaitteiden takavarikointi ja uhkaus laitteiden menettämisestä ja hävittämisestä - missä on kohtuus? Elääkö poliisi todellakin resurssipulassa, vai onko kyseessä vain perin heikosti hoidetusta resurssiallokoinnista? Tätä kysymystä moni kansalainen asettaa tänä päivänä."

http://valtamedia.net/images/haastehakemus.pdf

Heh...

Kyllä ei naama peruslukemilla pysynyt tuon virtajohdon hävitysvaatimuksen kohdalla...=D

vai hävitetään?

tekevät kuin tulli joka juo takavarikoimansa viinan,niin poliisi perustaa oman tietotekniikkaliikkeen ja parhaassa tapauksessa myy samat vehkeet takaisin.

homma haisee

vaikuttaa siltä,että nyt ajetaan käärmettä pyssyyn vaikka väkisin.

En ole lakimies, mutta

Tuosta haastehakemuksen sivujen 1 ja 2 välistä puuttuu sivu tai ainakin ajatus.

kyllähän

esim. kouluissakin yms. näytetään elokuvia joiden alussa kerrotaan että kyseistä materiaalia ei saisi näyttää missään julkisissa paikoissa kuten öljylautoilla, oppilaitoksissa, lentokentillä jne.

onhan

koulukin mainittu monissa elokuvissa kiellettyjen esityspaikkojen listalla samoin kuin vankilat ja silti niitä esitetään kyseisissä paikoissa kenenkään edes puhumatta julkisesti siitä.

Syndicate content