Kenneth Nyman: "Hävetkää Teosto ja TTVK!"

Vaasalainen musiikin ystävä Kenneth Nyman on tehnyt YouTube-palvelussa omaa kulttuurimissiotaan laittamalla sivustolle kuunneltavaksi suosikkiyhtyeidensä musiikkia nimimerkillä Kentsu99. Nymanin missio nousi julkisuuteen suomalaisia tekijänoikeustahoja edustavan TTVK:n ryhdyttyä tyypillisen tapaansa uhkailemaan häntä tämän oma-aloitteisen promootion vuoksi ja Nymanin vastatessa uhkauksiin pohjalaisen suoraselkäisesti toteamalla, että hän on valmis vaikka vankilaan, jos hänen ei-kaupallinen promootionsa, jota hän tekee arvostuksesta tiettyjä artisteja kohtaan, katsotaan rikolliseksi. Hän totesi - aivan oikein - ettei tällaisessa promootiossa ole mitään moraalisesti väärää, ja ettei se vahingoita artistien taloudellisia etuja. Toiminnallaan Nyman antoi elävän esimerkin siitä, kuinka tekijänoikeusteollisuuden lietsomaan pelon ja kontrollin ilmapiiriin ei ole pakko alistua.

Nyt TTVK on saanut YouTuben poistamaan yhteensä 1020 Nymanin jakamaa musiikkikappaletta sivuiltaan ja samalla sulkemaan Kentsu99-käyttäjätilin pois palvelusta. Nyman on sekä vihainen että pettynyt, erityisesti artistien puolesta. Hän uskoo, että musiikkiteollisuuden 'välikädet' pelkäävät teknologian kehitystä ja sen muokkaamaa uutta tulevaisuutta niin paljon, etteivät uskalla sallia edes tällaista harmitonta yksityistä promootiota. Nyman ennustaa, että 'välikäsien' päivät ovat joka tapauksessa luetut, ja että kymmenen vuoden kuluttua heidän työpaikkansa ovat hävinneet. Jäähyväisvideollaan Nyman toteaa, kuinka häntä hävettäisi olla Teoston kaltaisen instituution leivissä. Hän toteaa laittaneensa musiikkia jakoon useiden hyvien suomalaisartistien muiston ja heidän teostensa kunnioittamiseksi, mainiten nimeltä Kirka Babitsinin, Juice Leskisen, Aki Sirkesalon ja Hurriganesin. "Hyi hävetkää!", nuhtelee vakaumukseltaan horjumaton Nyman painokkaasti Teostoa, "koettakaa nukkua yönne hyvin, ottakaa vaikka unilääkettä."

Kommentit

Hyvä Kentsu. Mielestäni

Hyvä Kentsu. Mielestäni Kentsulle pitäisi myöntää joku vuoden kulttuuriedistäjän palkinto.

Nyt kun Kentsu on sotajalalla, niiin hänhän voisi valistaa Youtubeakin siitä, että suomessa ei ole (käsitykseni mukaan) olemassa tekijänoikeusrikosta ollenkaan voimassa olevana oikeutena.

Käsittelen asiaa laajemmin tässä viestiketjussa:

http://www.piraattiliitto.org/uutiset/2007/04/taiteilijaj-rjest-t-l-htiv...

"Lyhyesti" perustelut:

Tällä hetkellä Suomessa ei tulkintani mukaan ole tekijänoikeusrikosta olemassa. Näin koska tekijänoikeusrikos on säännelty epäselvästi. Perustuslaki (Suomen perustuslaki, 8 § ) edellyttää sitä, että teko, joka on rikos, on täsmällisesti säännelty laissa ja rikoksen olennaisen tunnusmerkistön täytyy olla tarkkarajaisesti ja selvästi säännelty LAISSA.

Tekijänoikeus ja rikoslaissa on säännelty, että joka levittää TEOKSEN ilman toisen lupaa, voidaan tuomita tekijänoikeusrikoksesta.

Sanaa "teos" ei olla lainkaan määritelty laissa. Sanakirjan merkitys ja se mitä siellä tarkoitetaan tekijänoikeuslaissa eroavat ehkä 97% tapauksissa toisistaan. Miettikääs tai katsokaa sanakirjasta mitä "teos" tarkoittaa ja verratkaa sitä tekijänoikeuslain tarkoittamaan sanaan "teos"

Teoksella tarkoitetaan kansankielellä kaikkia teoksia mitä luodaan. Miettikääs hetki miten miellätte sanan "teos".

Tekijänoikeuslaissa "teoksella tarkoitetaan seuraavaa:

----------
Tekijänoikeusneuvoston lausunto 1997:16

Teosharkinta

Tekijänoikeuslaissa ei ole teoksen määritelmää. Suomalaisen lainvalmisteluaineiston ja oikeuskäytännön perusteella voidaan todeta, että tuotteen on oltava itsenäinen ja omaperäinen, jotta se olisi teos. Kirjallinen tai taiteellinen tuote on tekijänoikeudella suojattu, jos sitä voidaan pitää tekijänsä luovan ilmaisun omaperäisenä tuloksena. Tällöin se niin sanotusti ylittää teoskynnyksen eli saavuttaa teostason. Myös teoksen osa voi saada itsenäistä tekijänoikeussuojaa, jos se saavuttaa teostason. Usein todetaan, että teoskynnys ylittyy, jos ei voida olettaa kenenkään muun kuin tekijän päätyvän muodoltaan samanlaiseen lopputulokseen itsenäisesti vastaavaan työhön ryhtyessään. Ratkaisu siitä, onko tietty tuote teos, tehdään tapauskohtaisella harkinnalla.
http://www.piraattiliitto.org/uutiset/2007/04/taiteilijaj-rjest-t-l-htiv...

---------------

Tekijänoikeuslain sana "Teos" ja kansankielen tarkoittama "teos" eroavat ehkä 97 % tapauksissa toisistaan.

Asiantuntijan mielipide:

Leppämäen väitöskirja:
- On vaikea löytää teoksia, jotka olisivat todella omaperäisiä, luovia, alkuperäisiä ja itsenäisiä. Teoreettisessa keskustelussa kyseiset kriteerit on voimakkaasti kyseenalaistettu ja niistä ei vallitse minkäänlaista yksimielisyyttä, Leppämäki pohdiskelee.

http://www.digitoday.fi/page.php?page_id=11&news_id=20067895

Rikoslain ja tekijänoikeuslain sanaa "teos" ei olla lainkaan määritelty laissa. Ja se mitä sillä tarkoitetaan tekijänoikeuslaissa ja mitä sanan "teos" kansankielellä tarkoitetaan eroaa ehkä 97 % tapauksissa toisistaan.

Sääntely on siten epätarkkaa, epäselvää ja harhaanjohtavaa. Perustuslain laillisuusperiaate edellyttää rikoslain sääntelyltä tarkkarajaista ja selvää sääntelyä. Tekijänoikeusrikoksen määrittämä "teos" ei sitä edellytystä täytä.

Perustuslain 106§ mukaan tuomioistuimet eivät saa soveltaa perustuslain vastaisia lakeja. Tekijänoikeusrikos on selvästi säännelty perustuslain laillisuusperiaatteen vastaisesti, koska se on epäselvä, harhaanjohtava ja epätarkka. Siksi tekijänoikeusrikossääntelyä ei saa soveltaa. Toisin sanoen se ei ole voimassa olevaa oikeutta.

Perustuslaki:
Laillisuusvalvonta
106 §
Perustuslain etusija
Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.

-----

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 7/2005 vp

Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta

Sivistysvaliokunnalle

Tekijänoikeuslaki on siihen eri syistä tehtyjen lukuisten osittaismuutosten seurauksena muodostunut varsin mutkikkaaksi ja vaikeaselkoiseksi, eikä käsiteltävänä oleva lakiehdotus ole kaikin osin omiaan lisäämään sääntelyn selkeyttä ja ymmärrettävyyttä. Tämä on ongelmallista, koska tekijänoikeuslainsäädäntö koskee nykyaikaisessa yhteiskunnassa lähes kaikkia ihmisiä. Viestintäteknologian kehityksen seurauksena yksityiset henkilöt samoin kuin kansalaisjärjestöt ja vastaavat voivat yhä enenevässä määrin olla paitsi tekijänoikeuden suojaamien viestien vastaanottajia ja käyttäjiä myös niiden tuottajia ja julkaisijoita (ks. PeVM 14/2002 vp , s. 3/II). Tietoyhteiskuntaa kehitettäessä on erilaisin teknisin välinein harjoitettavasta viestinnästä tullut käytännössä tauotonta ja viestintä voi nykyisin liittyä suureen osaan henkilön päivittäisiä toimintoja. Näistä syistä tekijänoikeuslainsäädäntöön kohdistuu erityisiä selkeyden ja ymmärrettävyyden vaatimuksia.

Tekijänoikeuslain vaikeaselkoisuus voi muodostua ongelmalliseksi perustuslain 8 §:ssä säädettyyn rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen sisältyvän täsmällisyysvaatimuksen kannalta. Sen mukaan kunkin rikoksen tunnusmerkistö on ilmaistava laissa riittävällä täsmällisyydellä siten, että säännöksen sanamuodon perusteella on ennakoitavissa, onko jokin toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa (PeVL 48/2002 vp , s. 2/II, PeVL 26/2004 vp , s. 3/II). Tämä vaatimus ei täyty parhaalla mahdollisella tavalla, kun säännökset tekijänoikeusrikoksesta ja -rikkomuksesta saavat olennaisen sisältönsä vaikeaselkoisen tekijänoikeuslain kautta. Tähän seikkaan on valiokunnan mielestä kiinnitettävä erityistä huomiota sovellettaessa rangaistussäännöksiä yksittäistapauksissa.

Valiokunta pitää edellä esitetyn perusteella tärkeänä, että valtioneuvoston piirissä ryhdytään toimiin tekijänoikeuslainsäädäntöä selkeyttävän kokonaisuudistuksen aikaansaamiseksi. Tässä yhteydessä on tarpeen arvioida tekijänoikeuslainsäädännön kokonaisuutta eri perusoikeuksien näkökulmista ja toteuttaa lainsäädännön tasapainottamiseksi mahdollisesti tarvittavat sääntelytoimet.

http://209.85.165.104/search?q=cache:Jr88AQ_N36AJ:www.effi.org/tekijanoi...
------------

2. Epätäsmällisyyskielto laillisuusperiaatteen alaperiaatteena

Rikosoikeudellisten säännösten tulee olla täsmällisiä, tarkkarajaisia ja mahdol-
lisimman yksiselitteisiä. Rikoslain soveltamisen ennustettavuus edellyttää ri-
kosoikeudelliselta säännökseltä ymmärrettäviä ja selkeitä ilmaisuja. Rangais-
tukseen tuomitseminen ja syylliseksi katsominen on mahdollista vain, jos teko
on nimenomaan laissa säädetty rangaistavaksi.
26

Laillisuusperiaatteeseen kuuluvat muut alaperiaatteet menettäisivätkin suurelta osalta merkityksensä, jos
rikosoikeudelliset säännökset olisi mahdollista muotoilla hyvin väljiksi ja mo-
nimerkityksellisiksi.
27
Rikosoikeudellisen järjestelmän ennakoitavuus edellyt-
tää myös, että säännöksestä käy ilmi, onko aiottu toiminta tai laiminlyönti ran-
gaistavaa vai ei. Rikossäännöksen tulee antaa selkeä kuva kriminalisoinnin so-
veltamisalan ytimestä.
28
Myös perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset vaativat, että perusoikeuk-
sia rajoittavat säännökset ovat täsmällisiä ja tarkkoja.

---------------->>>Rajoitusten olennaisen
sisällön tulee ilmetä laista eikä rajoitusten määrittelyä ole mahdollista jättää
alemmanasteisen normin antajan tai lain soveltajan harkintaa. <----------

Täsmällisyys- ja
tarkkarajaisuuskriteereitä tarkastellaan normaalisti yhdessä, mutta tarkasti ot-
taen perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin kuuluva täsmällisyyskriteeri
on sama kuin laillisuusperiaatteeseen kuuluva epätäsmällisyyskielto. Täsmälli-
syyskriteerillä tarkoitetaan nimenomaisesti perusoikeuksien rajoittamista kos-
kevien säännösten sisällön mahdollisimman yksiselitteistä muotoilua.

26: Nuutila, Ari-Matti: Rikoslain yleinen osa 1997 s. 47-48 ja Frände, Dan: Den straffrättsliga legalitetsprin-
cipen 1989 s. 4. Frände jaottelee kiellot praeter legem -, analogia -, taannehtivuus- ja epätäsmällisyys-
kielloiksi. Samoin myös Lahti, Raimo LM 1996 s. 933 ja Matikkala, Jussi: Näkökohtia rikosoikeuden
yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi annetusta HE 44/2002:sta s. 222. Myöhemmässä
tuotannossa Frände nostaa esille voimakkaammin myös laintasoisuusvaatimuksen. Ks. Frände, Dan: Brot-
tets grundelement 1999 s. 17, jossa hän kirjoittaa “Legalitetskraven förekommer givetsvis inom alla
rättsområden. Strängast genomförs de dock inom straffrätten.” Ks. myös Utriainen, Terttu: Rikosoikeus
2000 s. 257-258. Vuoden 1995 perusoikeusuudistuksen jälkeen yhdeksi keskeiseksi kielloksi on nähdäk-
seni noussut se, ettei kriminalisointia ole mahdollista säätää lakia alemmanasteisessa säädöksessä. Tämä
kielto ei ollut Fränden väitöskirjan aikaan sillä tavoin keskeinen kuin tällä hetkellä. Tämän vuoksi olen
nostanut lailla säätämisen vaatimuksen yhdeksi laillisuusperiaatteen alaperiaatteeksi. Ks. myös Nuotio,
Kimmo: Lainsäätäjä rikosoikeuden yleisten oppien parissa 2003 s. 243, jossa hän toteaa lakisidonnai-
suusperiaatteen saaneen viime aikoina uudenlaista merkitystä, kun se on noussut valtiosäännön tasoisek-
si vaatimukseksi

25
Lähtökohtaisesti pidän blankokriminalisointeja ongelmallisina laillisuusperiaatteen näkökulmasta. Ne
ovat laillisuusperiaatteen mukaisia, jos ne täyttävät perustuslakivaliokunnan määrittelemät varsin tiukat
vaatimukset tällaiselle sääntelylle. Perustuslakivaliokunnan mukaan blankokriminalisointien kohdalla
valtuutusketjujen tulee olla täsmällisiä, rangaistavuuden edellytykset ilmaisevien aineellisten säännösten
tulee olla kirjoitettu rikosoikeudelliselta säännöksiltä edellytettävällä tarkkuudella ja niistä tulee käydä
ilmi niiden rikkomisen rangaistavuus ja

-------------------->>>> kriminalisoinnin sisältävästä säännöksessä tulee olla asiallinen
luonnehdinta rangaistavasta teosta. PeVM 25/1994 s. 8. <--------------------

Rikosoikeuden yleisten oppien uudistamisen
yhteydessä lakivaliokunta hyväksyi mietinnössään perustuslakivaliokunnan esittämän aloitteen siitä, että
hallituksen tulee selvittää missä määrin blankosääntelytekniikkaan perustuva voimassa oleva rikosoikeu-
dellinen sääntely vastaa rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vaatimuksia. LaVM 28/2002 s. 6

http://209.85.165.104/search?q=cache:Uz0fe-Eo8L8J:www.oikeus.fi/uploads/l66mt3jzi(1).pdf+ep%C3%A4t%C3%A4sm%C3%A4llisen+rikoslain+kielto&hl=fi&ct=clnk&cd=3&client=firefox-a

Videon mukaan Kentsun

Videon mukaan Kentsun sivuilla kävi yli 500 000 kuuntelijaa.

http://www.youtube.com/watch?v=kfMorm3ElU0&mode=related&search=

Se on todellakin tehnyt töitä sen eteen Suomi musa tulee maailmalla tunnetuksi.

Jos Suomesta löytyisi 10 000 vapaaehtoista jotka ilmaiseksi saattaisivat Suomi musiikkia 500 000 kuuntelijalle kukin, niin maailmassa olisi jo 5 miljardi Suomi musiikin kuuntelijaa. Suomi musiikki löysi itsensä varmasti läpi.

Kaikki olisi lisäksi ilmaista markkinointia. Siinä olisi Suomelle mahdollisuus.

Ehkä joku firma voisi haluta jonkin pienen videoklipinkin niihin.

Nymanista pitäisi tehdä kulttuuriministeri, nerokkaita ideoita. Suomen kulttuuri ja ehkäpä jopa talous lähtisi uuteen nousuun. Suomen kulttuuri kukoistaisi.

Hyvä alku voisi olla se että teosto lakkautettaisiin.

Suomessa on jo 150 000 p2p käyttäjää. Pitäisi säätää laki, että p2p verkkoa saa käyttää, jos levittää samalla Suomi musaa. Ja pistää parit suomi pop videot yourtubeen.

Kiva nähdä, että Suomessa

Kiva nähdä, että Suomessa on näinkin vakaumuksellisia ihmisiä. Äijä nousi oikeasti barrikadeille :P

King Of The Hill:
Milloin tämä tutkimus p2p:n käyttäjistä on tehty ja onko lähdettä? 150 000 käyttäjää kuulostaa aika pieneltä luvulta. Luulisi, että se on suurempi.

Viva La Revolution :)

"Hän uskoo, että

"Hän uskoo, että musiikkiteollisuuden 'välikädet' pelkäävät teknologian kehitystä ja sen muokkaamaa uutta tulevaisuutta niin paljon, etteivät uskalla sallia edes tällaista harmitonta yksityistä promootiota. Nyman ennustaa, että 'välikäsien' päivät ovat joka tapauksessa luetut, ja että kymmenen vuoden kuluttua heidän työpaikkansa ovat hävinneet."

Meneeköhän 10 vuotta. Paremminkin näyttää että pari vuotta riittää, jos Karpelointi jatkuu.

Suomessa musiikkimyynti ei ole tippunut huhtikuussa kuin 25,8% huolimatta kaikista vittumaisista laista ja tekijänoikeusjärjestöjen tempauksista.

http://www.ifpi.fi/tilastot/kuukausilista.html?vuosi=2007

Mielestäni Nymani pitäisi

Mielestäni Nymani pitäisi palkita jotenkin. Kerätä sille joku lahja.

Rahankeräyslaki asettaa sille jotain rajoja
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060255?search%5Btype%5D=pik...

Mutta mites jos ostaisi sille jonkun vuoden taistelija patsaan kimpassa ? Tai jos Nyman kertoo syntymäpäivänsä niin voidaan antaa sille syntymäpäivälahja:

----

Rahankeräyslaki ohjaa varainkeruuta

Heinäkuun alussa 2006 tuli voimaan laki, joka säätelee sekä yhteisöjen että yksityishenkilöiden varainkeruuta. Lain taustalla ovat tapahtuneet väärinkäytökset, joita on käsitelty myös eri tiedotusvälineissä.

Luvanvaraista on kerätä rahaa yleishyödylliseen tarkoitukseen tai vaikeuksissa olevan yksittäisen henkilön/perheen tarpeisiin. Lupa keräykseen haetaan poliisiviranomaisilta ja sen voi saada yleishyödyllinen yhteisö, kuten esim. yhdistys. Liikelaitokselle, yritykselle, kunnalle tai seurakunnalle ei lupaa anneta.

Ilman lupaa voidaan edelleenkin rahoja kerätä koululuokan tai harrasteryhmän toimintaan, mutta tuolloin keräykseen liittyvistä toimenpiteistä vastaavaksi on nimettävä täysivaltainen henkilö. Em. tarpeeseen ilman lupaa voidaan kerätä rahaa eri tilaisuuksissa tai kuukausimaksuna, mutta ei lehti-ilmoituksin tai ovelta ovelle.

Ylioppilas- tai syntymäpäiväkeräyksiä voidaan tehdä ilman poliisiviranomaisen lupaa, kun lahjan saaja esim. lehdessä ilmoittaa itse tilinumeronsa, jolle lahjoitukset suoraan tehdään.

http://209.85.165.104/search?q=cache:jJxlOkjO3L0J:www.lumijoki.fi/downlo...

Itse ainakin olisin valmis

Itse ainakin olisin valmis antamaan syntypäivälahjoja niille kaikille jotka ovat olleet p2p ajojahdin uhreja tähän mennessä. He kun käsitykseni mukaan ovat oikeusmurhan kohteita. Korjattaisiin se vääryys. Tekijänoikeusrikosta kun ei ole tällä hetkellä käsitykseni mukaan edes olemassa Suomessa.

Itse ainakin olisin valmis

Itse ainakin olisin valmis antamaan syntypäivälahjoja niille kaikille jotka ovat olleet p2p ajojahdin uhreja tähän mennessä. He kun käsitykseni mukaan ovat oikeusmurhan kohteita. Korjattaisiin se vääryys. Tekijänoikeusrikosta kun ei ole tällä hetkellä käsitykseni mukaan edes olemassa Suomessa.

Rahan kerääminen kun ei ole ( ilman lupaa) sallittua, mutta syntymäpäivälahjoja saa kerätä, jos keräyksen kohde siihen suostuu.

Syndicate content