George W. Bushin luottomiehiin kuuluva teksasilainen oikeuskansleri Alberto Gonzales on maan hallituksen tuella puskemassa USA:n kongressissa lävitse uutta tekijänoikeuslakia, joka ankaruudessaan ja räikeässä yksipuolisuudessaan ylittää kaiken, mitä musiikki- ja elokuvakartellien luvattu maa on tähän mennessä onnistunut lainsäädäntöönsä sisällyttämään. Intellectual Property Protection Act eli IPPA-nimellä kulkeva lakiehdotus sisältää mm. uuden rikosnimikkeen, joka on tekijänoikeusrikkomuksen yritys, kun tähän asti tuomiota varten on vaadittu sentään jonkinlainen oikeasti tapahtunut tekijänoikeusrikkomus. Lakiehdotus antaisi myös mahdollisuuden langettaa elinkautinen vankeustuomio henkilölle, joka piraattisoftaa käyttämällä "holtittomasti aiheuttaa tai yrittää aiheuttaa kuoleman toiselle henkilölle". Oikeusministeriön virkamiehet ovat antaneet käytännön esimerkkinä tällaisesta rikoksesta tapauksen, jossa sairaala käyttäisi piraattiohjelmistoa toiminnassaan. Se, miksi potilaiden vaarantaminen piraattiohjelmistoa käyttäen olisi jotenkin vakavampi asia kuin potilaiden vaarantaminen millä tahansa bugisella ohjelmistolla, vaikkapa Microsoftin tekemällä, ei käy selville lain perusteluista.
Edelleen lakiehdotus antaisi viranomaisille entistä laajemmat valtuudet salakuunnella kansalaisten sähköistä viestintää piratismia koskevissa tutkimuksissa. Pelkkä epäilys siitä, että kansalainen voisi yrittää tekijänoikeusrikkomusta olisi riittävä peruste salakuuntelulle, joten laki tekisi samantien kaikista amerikkalaisista vertaisverkkokäyttäjistä tai pelkistä p2p-ohjelmien lataajista vapaata riistaa hallituksen urkkijoille. Kukaties pelkkä Google-haku jostain tekijänoikeuksin suojatusta kappaleesta voisi riittää perusteeksi salakuunteluun. Samoin viranomaiset saisivat oikeuden takavarikoida tietokoneen, jolla sen omistajan voisi olettaa yrittävän tekijänoikeusrikkomusta - pakkokeino, joka on osoittautunut valtiolle rahallisesti tuottoisaksi huumerikoksien yhteydessä. Ehkä kaunein kukkanen uudessa lakiehdotuksessa on vaatimus, että terrorismiuhkia valvova Homeland Security -organisaatio velvoitettaisiin raportoimaan kaikki heidän tietoonsa tulevat piratismin yritykset yksityiselle musiikkikartelli RIAA:lle. Jostain syystä elokuvakartelli MPAA:lle tai ohjelmistovalmistajia edustavalle Business Software Alliancea ei ole ehdotettu vastaavaa erikoisoikeutta salaisiin tiedustelutietoihin.
Toistaiseksi on epäselvää, onko lakiehdotuksella mahdollisuus edetä laiksi asti. Alberto Gonzales itse kamppailee parhaillaan oman virkansa puolesta jouduttuaan ankaran kritiikin kohteeksi sen jälkeen kun hän erotti kahdeksan valtion syyttäjää viroistaan ilmeisen poliittisin perustein. Gonzales tuki kuitenkin Bushin hallintoa vahvasti taannoisessa salakuunteluskandaalissa, jossa Patriot Actia käytettiin perusteena maan kansalaisten laajamittaiseen luvattomaan salakuuntelemiseen, ja vastapalvelukseksi Bushin hallitus on tukenut tiukasti Gonzalesia.
Kommentit
AHHAHAHAHAHHAHAAHHAHAH Tuolla
AHHAHAHAHAHHAHAAHHAHAH
Tuollaista se Linden varmaan tarkoittaa tällä:
Lindénin mukaan esimerkiksi tekijänoikeuskysymykset ovat hidastaneet tietoyhteiskuntakehitystä ja nyt tekijänoikeusjärjestelmä pitääkin saada vastaamaan teknistä todellisuutta. Hallituksen viestintäpolitiikan keskeinen haaste onkin vastata suuriin teknisiin mullistuksiin ja muihin ajan haasteisiin, Lindén linjaa
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id60260.html
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
Ei kestä kovin
Ei kestä kovin pitkääkään kun Suomessa tulee vastaavat lait voimaan. Kuolemantuomio ja 10 miljoonaa korvauksia pelkästä yritykstä to-rikokseen. Hyvä hyvä Suomi. Linden tarkoitti juuri sitä King of Hill.
voi vittujen
voi vittujen kevät!
mihinkäs tämä maailma on menossa?
ei näin, ei näin.. tehkää jotain!
Mitenköhän tuo vaikuttaa
Mitenköhän tuo vaikuttaa rationaaliseen rikoksentekijään ?
Ajatellaan, että jos p2p käyttäjä jää kiinni ja tiedossa on elinkautinen.
Jos hän kiinnijäätyään lisäksi tekee parit "Ohion yliopiston opiskelijoiden massamurhat" niin rangaistus on sama. Rangaistus on siis sama riippumatta siitä tekeekö hän parit massamurhat vai ei.
Sitten toinen asia. Kuvitellaan että Homeland security organisaatio olisi tehokas ja se onnistuisi vaikka tunkeutumaan palomuurien läpi kaikkien koneisiin ja löytämään kaikki piraatit. Tutkimusten mukaan yritysten käyttämistä ohjelmista 28% on piraatteja
http://209.85.165.104/search?q=cache:-IjaTMnv_YAJ:sektori.com/uutiset/70...
Niin sitä mietin, että mihkäköhän ne kaikki elinkautisvangit mahtuisi ?
Ja onko RIAA:lla jossain niin iso pankkitili jossain pankissa mihkä mahtuisi ne kaikki rahat, johon kaikki 28% yrityksistä voisi pistää sopimusrahat välttääkseen elinkautistuomiot ?
Viritelläänköhän tuossa kaikkien aikojen putsausta ?
Kukahan teki WTC iskut, salaliittoteoriat alkaa pyörimään päässäni.
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/sortuminen.htm
Jos nykyiset RIAA 20 000 ihmisen syyttelyt on vasta pientä alkulämmittelyä ja sitä että totuttaa ihmiset sellaiseen toimintaan.
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
Kaikki pankkitiedotkin menee
Kaikki pankkitiedotkin menee CIA:lle ?
Uusi eurooppalainen maksujärjestelmä voi paljastaa kaikki tilisiirrot CIA:lle
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Uusi+eurooppalainen+maksuj%C3%A4rjeste...
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )