Musiikkialan kartelli RIAA ja elokuva-alan kartelli MPAA ovat lobbaamassa kalifornialaisia lainsäätäjiä saadakseen itselleen poikkeusluvan uuteen lakiin, jolla on tarkoitus panna piste vääränä henkilönä esiintymiselle, valehtemiselle ja muille harhautustaktiikoille henkilökohtaisen informaation keräämisessä. Uuden lain taustalla on viimevuotinen skandaali, jossa tietokonevalmistaja Hewlett-Packardin palkkaamat etsivät käyttivät tällaisia petollisia keinoja hankkiessaan yhtiön hallituksen jäsenten, lehtimiesten ja kriitikkojen puhelutietoja. Nyt RIAA ja MPAA painostavat Kalifornian senaattoreita, jotta kartelleille jätettäisiin lakiin edelleen oikeus käyttää muilta kiellettyjä petollisia keinoja omassa piraattijahdissaan niin fyysisten tuotteiden katumarkkinoilla kuin Internetissä. Kartellit ovat jo kerran onnistuneet torpedoimaan vastaavanlaisen lain säätämisen Kaliforniassa.
Fred von Lohmann, kansalaisten digitaalisia oikeuksia ajavan Electronic Frontier Foundationin lakimies, ihmettelee tekijänoikeusteollisuuden pyrkimyksiä. "En ymmärrä, miksi ääniteteollisuuden ei pitäisi noudattaa samoja lakeja kuin kaikkien muidenkin", hän toteaa. "Näyttää siltä, että he haluavat tehdä lakiin niin suuren porsaanreiän, että viime kädessä kenenkään ei tarvitsisi noudattaa lakia." Kartellien ehdotus on, että kuka tahansa tekijänoikeuden, patentin, tavaramerkin tai kauppasalaisuuden omistaja saisi käyttää muutoin kiellettyjä harhautuskeinoja kerätäkseen henkilökohtaista tietoa asiakkaastaan tai työntekijästään suojellessaan omia immateriaalioikeuksiaan.
Kommentit
Kaikki ovat lain edessä
Kaikki ovat lain edessä tasa-arvoisia, mutta henkisen pääoman omistajat ovat vähän tasa-arvoisempia kuin muut.
Piraattiliitto voisi satsata
Piraattiliitto voisi satsata seuraaviin vaaleihin.
Uskon että tällä porukalla mitä täällä liikkuu voisi olla saumaakin.
Uskon että sellainen internetpuolue voisi löydä itsensä läpi, jossa kansa äänestäisi netissä asioista. Ja enemmän ääniä saanut kanta voittaisi.
Hyvät puolet sillä:
1. Lahjonta mahdotonta.
2. Kansa aktivoituisi keskustelemaan asioista koska tietävät että se myös oikeasti vaikuttaa muihin äänestäjiin.
3. Houkuttelisi asiantuntijat paikalle. He haluavat varmasti kanssa mielipiteensä huomioon otettavaksi, joten hekin ottaisivat osaa keskusteluun.
4. Asiaan osallistuisi suuri määrä iihmisiä, voisi tuoda loistavia ideoita. Sillä voisi olla jo kansantaloudellista merkitystä jos ne loistavat ideat saataisiin sitten nerokkaina lakeina voimaan.
Vähän tuntuu että tällä hetkellä lahjonta ratkaisee maailmalla. Kiinnijäämisriski ministerien lahjonnassa on olematon, antaa vaan rahat jossain pusikossa, niin ei siitä voi jäädä kiinni. Myös keskustelu varsin pientä, kaikki tietää ettei päättäjiin voi kuitenkaan vaikuttaa. Lait sitten on mitä on.
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )
Ei tarvitse toimia
Ei tarvitse toimia epäsuorasti, tuosta voi joutua kiinni. Antaa vain suoraan vaaliavustusta seuraavia vaaleja varten. Tarkemman keinon saa kukanen päätellä itse.
Papakeke