Pirate Bayn viime toukokuinen ratsia herättää edelleen kohua Ruotsissa. "Korruptiota Piraattilahdella", otsikoi ruotsalaislehti Expressen tuoreen pääkirjoituksensa, jossa se tiukkaa maan oikeusministeriöltä edelleen todellisia syitä 53 poliisin suorittamaan Hollywood-tyyliseen ratsiaan, jonka tulokset ovat jääneet olemattomiksi, mutta josta useat sivulliset Pirate Bayn ohella joutuivat kärsimään. Jutun syyttäjä Håkan Roswall oli jo keväällä 2005 kirjoittamassaan ja Ruotsin television haltuunsa saamassa muistiossa todennut, että itse torrent-tekniikassa ei ole mitään laitonta. Pirate Bayn toiminta oli myöskin täysin avointa, eikä syyttäjällä ollut mitään syytä olettaa, että piraattisivuston palvelimilla olisi ollut tekijänoikeuksilla suojattua materiaalia - palvelu ainoastaan yhdisti toisiinsa käyttäjiä, joiden hallussa kaikki sisältö oli. Syyttäjällä oli siten perusteita epäillä Pirate Bayta ainoastaan avunannosta tekijänoikeusrikkomuksiin, mikä Ruotsin lain mukaan on korkeintaan päiväsakkojen arvoinen rikkomus. Miksi siis massiivinen poliisioperaatio? Expressen epäilee korruptiota ja vaatii asian selvittämistä perinpohjin.
Erityisesti Expressen kyselee niiden lähes seitsemänsadan sähköpostiviestin ja kirjeen perään, joita Ruotsin oikeusministeriö ehti vaihtaa amerikkalaisten viranomaisten ja lobbareiden kanssa ennen surullisenkuuluisaa ratsiaa. Ruotsin edellinen hallitus - jonka oikeusministeri Thomas Bodström on ollut tekijänoikeusteollisuuden etujen vahva puolustaja sekä Ruotsissa että EU-tasolla - ehti julistamaan koko tämän kirjeenvaihdon salaiseksi. Expressen vaatiikin Ruotsin uutta hallitusta julkistamaan kirjeenvaihdon, jotta uskottavuus Ruotsiin oikeusvaltiona säilyisi ja jotta mahdollinen korruptio Pirate Bayn tapauksen ympärillä saataisiin selvitettyä perinpohjin.
Kommentit
Ihmettelen
Itse ihmettelen sitä, että millä oikeudella poliisi selvitti Suomessa vuonna 2005 niiden 58 p2p käyttäjän henkilöllisyyden ip-osoitteen perusteella.
http://www.ifpi.fi/ajankohtaista/article.html?newsid=122
Kun esim. hallituksen esityksen mukaan siihen ei poliisilla ole oikeutta ennen lex karpelaa (1.1.2006).
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/pevl_7_2005_p.htm
Jos minä olisin syytettynä P2P-käytöstä, kiistäisin syytteet seuraavilla 300 perusteella ( OSA II )