Kulttuurialan ammattilaiseksi tähtäävä Niko Laasonen lähestyi tammikuun alussa Piraattipuoluetta ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liittoa avoimella kirjeellä (pdf), jossa hän esitti huolensa alan tulevaisuudesta. Mikko Kunnari ja Kaj Sotala ehtivät jo kirjoittamaan omat vastineensa hänelle, mutta ajattelinpa vielä itsekin puolueen rivijäsenenä ja Piraattiliiton ylläpitäjänä tuoda esiin muutamia pointteja aiheesta.

Laasonen: Olen satunnaisesti selaamalla seurannut muunmuassa Piraattipuolueen ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton (ViNo:n) kritiikkiä tekijänoikeuksiin ja vertaisverkoissa tapahtuvaan jakamiseen liittyvää lainsäädäntöä kohtaan. Haluan tällä kirjoituksella esittää muutamia kysymyksiä aiheeseen liittyen ja osallistua yleiseen keskusteluun aiheesta. Kirjoitukseni rajoittuu pelkästään kulttuuriteoksiin, joilla tarkoitan pääasiassa äänitteitä ja elokuvia.

Ensimmäiseksi täytyy tietenkin todeta, että hieno homma! Mahtavaa, että kiinnostusta löytyy. Se on kuitenkin aika harvinaista nykyään, huolimatta siitä, miten tärkeä asia on kyseessä kulttuurin tuottajille. Koko ala on muuttumassa nopeasti, mutta aitoa kiinnostusta tulevaisuuteen ei oikein tahdo löytyä.

Laasonen: Olen antanut itseni ymmärtää, että teidän mielestänne tekijänoikeuslainsäädäntöä pitäisi keventää nykyisestään ja vertaisverkoista tapahtuva ”ei-kaupallinen” lataaminen pitäisi laillistaa.

Suurinpiirtein tällaista Piraattipuolue ajaa. Piraattien joukosta löytyy kuitenkin myös sellaisia - kuten minä - jotka kannattavat kokonaan tekijänoikeuksista luopumista (lukuunottamatta oikeutta tulla tunnustetuksi teoksen tekijänä).

Laasonen: Mielestäni riippumatta siitä, että mikä on kulttuuriteosten julkaisuformaatti tai julkaisukanava, tulisi kulttuurituotteiden tekeminen olla myös jatkossa taloudellisesti kannattavaa myös Suomen kokoisella markkina-alueella, niin tekijälle, kuin julkaisijallekin.

Tällaisten vaatimusten kanssa kannattaa olla varovainen. Maailma muuttuu, eikä ole mitenkään varmaa, että kuluttajien preferenssit pysyvät samoina myös tulevaisuudessa. Mitä jos suomalaiset yhtäkkiä tulisivatkin siihen tulokseen, että suomalainen kulttuuri on ihan tyhmää, eikä ketään enää kiinnostaisi ostaa sitä, ja kaikki kuluttaisivat rahansa vaikkapa mongolialaiseen kurkkulauluun ja nigerialaisiin elokuviin. Esimerkki on toki hyvin epätodennäköinen, mutta olennaista on ymmärtää, että kulttuuriteosten tuotanto riippuu aina kysynnästä. Globalisaation edetessä myös kulttuurit sekoittuvat, ja on aika selvää, että myös Suomessa tullaan sijoittamaan tulevaisuudessa yhä suurempi osa kulttuuriin käytettävästä rahasta ulkomaiseen tuotantoon. Jo pelkästään tämä tulee vaikeuttamaan suomalaisen kulttuurin tuotantoa, ellei sitä sitten onnistuta puolestaan markkinoimaan ulkomaille.

Laasonen: Eli olisin hyvinkin kiinnostunut näkemään ihan konkreettisia ratkaisumalleja ja kenties liiketoimintamalleja. Joitain laskelmia väitteiden tueksi myös kaipaisin. Kysymys kiteytettynä lyhyesti näin: miten julkaista taloudellisesti kannattava äänite pelkästään torrent -kaupassa?

Kysymyksen asettelu ei ole ihan näin yksinkertainen. Voi hyvinkin olla, että äänitteen julkaiseminen pelkkänä torrenttina ei ole kannattavaa. Mutta se ei suinkaan tarkoita, etteikö musiikin tuottamisella voisi onnistua tekemään rahaa.

Olennaista on ymmärtää, miksi juuri kulttuurituotanto on muutoksen kourissa oleva ala tällä hetkellä. Se johtuu siitä, että kulttuurihyödykkeet ovat pohjimmiltaan immateriaalihyödykkeitä. Ja mitä immateriaalihyödykkeille voi tehdä? Niitä voi kopioida lähes rajattomasti, kunhan ne vain muutetaan ensin digitaaliseen muotoon. Tämä on suuri ero fyysisiin hyödykkeisiin, jotka ovat niukkoja resursseja, joille ei tällaista kopiointia voi tehdä.

Miljoona ihmistä voi laulaa tai kuunnella samaa laulua samaan aikaan, eikä se ole keneltäkään pois. Sen sijaan miljoona ihmistä ei voi syödä samaa makkaraa samaan aikaan. Tämä ero näiden kahden hyödykkeen välillä tarkoittaa, että niiden markkinatkin toimivat eri tavoin. Hyvin moni ei kuitenkaan ole halunnut hyväksyä tätä, ja siksipä immateriaalihyödykkeistä on pyritty tekemään fyysisten hyödykkeiden kaltaisia estämällä tekijänoikeuslailla niiden kopiointi. Mutta vaikka laki olisi kuinka vahva, sen on hyvin hankala muokata todellisuutta - immateriaalihyödykkeitä pystytään edelleen kopioimaan.

Miten kopiointimahdollisuus sitten muuttaa markkinoita? Ainakin siten, että esimerkiksi pelkkien "ääniteyksiköiden" myyminen hankaloituu melkoisesti. Luultavasti ei ole kovin järkevää myydä pelkästään mahdollisuutta ladata äänite torrentilla, koska se kuitenkin tulee leviämään muita reittejä ihmisille ja siten vähentää ostohalukkuutta. Toisaalta se myös tarkoittaa, että tosifanit maksavat saman verran kuin juuri ja juuri maksuhalukkuuskynnyksen ylittävät yksilöt.

Parempi strategia olisi miettiä, mikä on oikeasti se tuote, mistä halutaan saada rahaa. Onko se äänite? Varmaankaan ei. Luultavasti olisi parempi käsittää musiikki palveluna, joka tuottaa elämyksiä ja mielihyvää kuluttajille. Tai vaihtoehtoisesti tuotteeksi voi käsittää kyvyn luoda uutta musiikkia. Ne eivät ole sellaisia asioita, joita pystyy kopioimaan muutamalla hiiren klikkauksella, jolloin niistä voi myös pyytää helpommin rahaa. Ja kun markkinoihin suhtautuu tällä tavalla, ei ole kovin vaikea huomata, että se helposti kopioitava musiikki on oikeasti erittäin halpaa markkinointia. Jos musiikki on hienoa ja kiinnostavaa, se leviää aivan itsestään ja samalla tuo tunnettuutta sen tekijälle. Mitä enemmän faneja, sitä enemmän rahastusmahdollisuuksia.

Tärkeää onkin miettiä markkinoita asiakkaan näkökulmasta ja pyrkiä selvittämään, mistä he ovat oikeasti valmiita maksamaan. Musiikin osalta löytyy helposti esimerkkejä, kuten keikkailu. Se on "elämyspalvelua", jolle on selvästi kysyntää. Samoin moni fani ymmärtää, että saadakseen myös tulevaisuudessa hyvää musiikkia, heidän on maksettava jotain musiikin tekijälle. Tämän ei tarvitse mitenkään välttämättä olla rahaa äänitteistä, vaan se voi hyvinkin tulla pelkästä oheiskrääsästä, kuten kaikenlaisista vaatekappaleista tai vaikka bändin jäsenten figuureista. Äänitemyynnin osalta kannattanee keskittyä erikoispainoksiin, jotka on esimerkiksi numeroitu ja omakätisesti signeerattu. Tosifanit voivat olla valmiita maksamaan sellaisesta hyvinkin paljon.

Jyrki Kasvi totesi joskus varsin osuvasti, kuinka "onkin paradoksaalista, että nimenomaan luovuudesta elävät alat eivät ole pystyneet kehittämään omaa toimintaansa luovasti." Tuntuu hassulta, että kehityksen tuomien monien eri mahdollisuuksien tutkimisen ja käyttämisen sijaan luovat tahot haluavat välttämättä pysyä siinä yhdessä ja ainoassa mallissa, joka on koko ajan muuttamassa yhä käyttökelvottomammaksi. Karu fakta kuitenkin on, että bisnes tarkoittaa työntekoa myös markkinoiden analysoinnin osalta. Se, että yksi bisnesmalli on toiminut tähän asti, ei tarkoita, että se toimisi samanlaisena seuraavat sata vuotta eteenpäin.

Laasonen: Millä keinoin nämä kulut saataisiin katettua ja toiminta saataisiin järjestettyä sellaiseksi, että siitä jäisi vielä tekijälle ja kustantajallekin jotain? Esittämällä jonkinnäköisiä konkreettisia ratkaisuehdotuksia, yleviksi periaatteiksi naamioidun itsekkyyden sijasta, voitaisiin saada hieman uskottavuutta toimintaan.

Toivottavasti onnistuin jo antamaan hieman näkökulmaa siihen, miten immateriaalimarkkinoita tulee lähestyä, jos tekee mieli rahaa. Mike Masnick on kirjoittanut tästä paljon, ja jos aihe ihan aidosti kiinnostaa, niin Techdirtin seuraaminen on melkeinpä pakollista. Masnick on kehittänyt kaavan "Connect with Fans (CwF) + Reason to Buy (RtB) = $$$", josta hän usein antaa blogissa käytännön esimerkkejä. Huono puoli tässä on se, että hän on erittäin tuottelias kirjoittaja, joten tekstiä on tullut hyvin paljon myös kaikesta muustakin. Aiheen kannalta olennaisimmat löytyvät kuitenkin onneksi blogista tageilla kuten cwf, rtb, business models ja business model. Helppona johdatuksena Masnickin ajatuksiin suosittelen katsomaan hänen luentonsa How Trent Reznor and NIN Represent the Future of the Music Business.

Muutama sananen vielä aiheesta piraatin näkövinkkelistä. Laasonen on luonnollisesti kiinnostunut ensisijaisesti bisnespuolesta, mutta kuten Mikko Kunnari omassa vastineessaan kirjoitti, ei ole puolueen tehtävä keksiä uusia bisnesmalleja ihmisille. Tästä olen täysin samaa mieltä.

Piraattiliikkeen kannalta koko immateriaalioikeuskeskustelua voidaan katsoa ensinnäkin yksilöiden perusoikeuksien puolelta. Tämä on myös ollut eri maiden piraattipuolueiden ehkäpä pääasiallisin teema. Jos tekijänoikeuslait säilytettäisiin nykyisenlaisina tai niitä vielä tiukennettaisiin, niin mikä olisi hinta, jonka joutuisimme maksamaan siitä?

Piratismin tuoma ongelma kulttuurialalle johtuu pohjimmiltaan teknologisesta kehityksestä. Se johtuu informaation tallennuskapasiteetin kasvusta, tietoliikenneverkon parantumisesta ja ohjelmistokehityksestä. Jos tämä kehitys halutaan oikeasti pysäyttää, se vaatii koko tietoteknisen kehityksen ottamista valtion kontrolliin sekä äärimmäisen ankaraa suhtautumista tiedostojenjakajiin. Kun hyvin suuri osa väestöstä rikkoo tekijänoikeuslakeja päivittäin, tarvitaan sen estämiseksi kovat rangaistukset ja kunnon resurssit poliisille tekijänoikeusloukkausten selvittämiseksi.

Tämän lisäksi on myös kulttuurillinen ongelma - kuinka saadaan ihmisten unohtamaan, kuinka hieno homma vapaa kopioiminen on? Jotta tekijänoikeusjärjestelmä toimisi netissä, pitäisi DRM-teknologia ottaa laajalti käyttöön. Se on kuitenkin osoittautunut käytännössä erittäin haasteelliseksi, jolloin pitäisi tehdä aika paljon työtä sen eteen, että ihmiset oikeasti hyväksyisivät, ettei musiikkia enää pysty siirtämään helposti tietokoneen, kännykän ja mp3-soittimen välillä, ja että käyttöoikeus musiikkiin lakkaa samalla kun sitä hallinnoiva firma lopettaa toimintansa.

Olisiko tällainen ihan oikeasti tavoiteltavan arvoinen yhteiskunta? Onko tosiaan tarpeellista tehdä Suomesta tietotekniikan kehitysmaa ja kunnon poliisivaltio vain sen takia, kun yksi bisnesala ei jaksa nähdä vaivaa toimintamalliensa uudistamiseksi?

Toinen piraattiliikkeelle olennainen näkökanta on se, mitä kaikkea hienoa informaation vapaudesta seuraa. Eihän siinä kuitenkaan ole kyse muusta kuin kirjastoinstituution nykyaikaistamisesta - tuodaan informaatio kaikkien saataville. Kun se on vapaata ja helposti käytettävissä ja omaksuttavissa, koko kulttuuri sekä tieteen että taiteen osalta puhkeaa ennennäkemättömään kukoistukseen. Informaation käyttörajoituksilla saadaan hyvin harvoin mitään aidosti hienoa aikaiseksi. Asiaa on hyvä verrata vaikka ruokaan - eikö olisi hienoa, jos ruoka olisi samalla tavoin kopioitavissa kuten immateriaalihyödykkeet? Varmasti ravintola-ala ja elintarviketeollisuus kohtaisi vaikeuksia, mutta yhteiskunta hyötyisi aivan mielettömästi kun kenenkään ei tarvitsisi enää ikinä nähdä nälkää. Olisi erittäin julmaa asettaa tekijänoikeuksien kaltaisia rajoituksia ruuan saatavuudelle.

Olennaista on tarkastella asiaa koko yhteiskunnan osalta - kyse ei ole ainoastaan yhden alan bisnesmallin turvaamisesta, vaan se on vaakakupissa vastassaan kaikkien ihmisten vapaus käyttää informaatiota.

Itselleni tämä jälkimmäinen näkökulma on aina tuntunut luonnolliselta. Kiinnostukseni aiheeseen ei ole tullut siis sitä kautta, että haluaisin warettaa vapaasti. Sehän on jo hyvin mahdollista nykyäänkin, joten yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen olisi ihan turha käyttää aikaa. Sama pätenee suurimpaan osaan Piraattipuolueen aktiiveista - harva tätä tekisi, ellei olisi ihan oikeasti sitä mieltä, että kyse on paljon laajemmasta asiasta kuin vain oman warettamisen oikeuttamisesta.

Sekä yhteiskuntafilosofian että taloustieteen puolelta löytyy varsin pätevää kritiikkiä immateriaalioikeuksia vastaan, joten voisin tähän lopuksi antaa muutaman linkin. Niillä pääsee alkuun, jos kiinnostaa tutustua aiheeseen laajemminkin kuin vain oman bisneksen turvaamisen näkökulmasta.

Perusteos aiheeseen on taloustieteen professoreiden Michele Boldrinin ja David Levinen kirja Against Intellectual Monopoly (myös blogi kannattaa huomioida). Stephan Kinsella on patenttijuristi, joka on kirjoittanut paljon aiheesta (hänen haastattelunsa The Peter Mac Show'ssa kun kuuntelemisen arvoinen: osa 1 ja osa 2). Mises Institute on julkaissut melko paljon immateriaalioikeusvastaisia juttuja, erityisesti Jeffrey Tucker on ollut aktiivinen aiheen suhteen. Valitettavasti sivustolta ei oikein löydy arkistoja aiheen mukaan, mutta esimerkiksi Tuckerin luento on oikein hyvä (lukuun ottamatta äänen laatua). Näiden lisäksi tietenkin myös aiemmin mainittu Techdirt.

Lisäys: Masnick kirjoitti juuri hyvän artikkelin tästä aiheesta: The Future Of Music Business Models (And Those Who Are Already There).