Laadukas englantilainen kulttuurilehti Prospect on omistanut tuoreimman kansikuvajuttunsa pop-musiikin ekonomiassa parhaillaan meneillään olevalle dramaattiselle muutokselle. Tämän muutoksen keskeisiä ilmiöitä ovat toisaalta CD-levyjen suosion ja myyntiarvon romahtaminen ja toisaalta elävän musiikin arvostuksen voimakas kasvu. Ensinmainittu ilmiö on jo saanut levy-yhtiöt suuriin taloudellisiin vaikeuksiin ja kutistanut niiden markkina-arvoja; jälkimmäinen on avaamassa artisteille uusia ansaintamahdollisuuksia ja nostamassa yhteisölliset musiikkikokemukset uuteen renessanssiin tallennetun ja CD-levyiksi tuotteistetun musiikin hallittua pitkään musiikkikulttuuria.

Lehti aloittaa juttunsa kiintoisalla amerikkalaisissa musiikkipiireissä kiertävällä tarinalla, jonka mukaan aloitteleva rock-yhtye oli lakannut myymästä omia CD-levyjään konserteissaan. CD-levyjen myynti konserteissa on vuosien ajan ollut monille yhtyeille hyvä lisätulojen lähde, koska ne ovat näin pystyneet saamaan osan niistä katteista, jotka olisivat muuten menneet jälleenmyyjille. Mutta kyseinen yhtye oli havainnut, että kymmenen dollarin hintaisten CD-levyjen myynti käytännössä vain söi niitä tuloja, joita he olisivat muuten saaneet kahdenkymmenen dollarin hintaan myymistään t-paidoista. Toisin sanoen, yksinkertainen yhtyeen logon painaminen t-paitaan jossain kaukoidän halpatuottajalla antoi heille paljon paremman myyntituotteen kuin mitä huippuluokan länsimaisessa studiossa tuotettu ja tyylikkäästi pakattu digitaalinen musiikkiäänite oli. Tämä tarina kertoo omalla tavallaan paljon siitä, mitä CD-levylle on tapahtunut yhtyeiden tulonlähteenä.

CD-levyn alamäki näkyy levy-yhtiöiden tämän vuoden myyntiluvuissa armottomalla tavalla. Britanniassa ensimmäinen vuosineljännes oli noin 20% huonompi kuin viime vuonna; Yhdysvalloissa pudotus oli 15%, Ranskassa 25%, Kanadassa 35%. Saksan markkinat, jotka olivat aikoinaan Euroopan suurimmat, ovat nyt kuihtuneet Hollannin tasolle. Tällaiset myynnin pudotukset aiheuttavat väistämättömiä sopeuttamistoimia millä tahansa alalla. Niinpä esimerkiksi EMI:n maailmanlaajuinen henkilöstön määrä on pudonnut viimeisten kuuden vuoden aikana 9.388:sta työntekijästä 4.818:een.

Kuihtuvan levymyynnin vaikutuksesta levy-yhtiöiden markkina-arvoon saatiin tuore noteeraus sijoitusyritys Terra Firman ostettua EMI:n muutama päivä sitten 4,7 miljardilla eurolla. Kymmenen vuotta sitten, kun EMI hieroskeli kauppoja kilpailijansa Universalin kanssa, sen arvo olisi ollut noin kolminkertainen nykyiseen verrattuna. Paljonpuhuvaa on myös se, että heti kaupat tehtyään Terra Firma alkoi keskustella Warner-levy-yhtiön kanssa EMI:n levytuotannon poismyymisestä. Sijoittajilleen EMI:stä voittoja hakeva Terra Firma odottaa saavansa niitä nimenomaan musiikin kustannustoiminnan - eli eri muodoissa tapahtuvan tekijänoikeuksilla rahastamisen - eikä levymyynnin kautta. Eräs vanhempi musiikkiteollisuuden johtaja oli paljastanut Prospectille, että vain yksi uusista brittiartisteista - libanonilaissyntyinen, nykyään Lontoossa vaikuttava Mika - tulee tuottamaan tänä vuonna rahaa levy-yhtiölleen.

Vaikeuksissa oleva levyteollisuus on syyttänyt etupäässä 'piratismia' - niin fyysisten CD-väärennösten kaupallista myyntiä kuin vertaisverkoissa tapahtuvaa aineetonta musiikin jakamistakin - myyntikäyriensä laskusta. Mutta todellisuudessa CD-formaatin suosion ja myyntiarvon romahtamiseen on niin monia syitä, että ilman näitä kahta erilaista 'piratismin' muotoakin sen päivät olisivat luetut. Teknologinen kehitys ja kuluttajien käsissä olevan tietotekniikan edullisuus on armoton tekninen konteksti, jolle levyteollisuus ei voi mitään. Massatuote, jonka olennainen sisältö on vain 700 megatavua digitaalista informaatiota, on tänä päivänä millä tahansa mittatikulla mitattuna sen verran vaatimaton paketti, että sen hinnan keinotekoinen pitäminen samalla tasolla, jolla se oli digitaalitekniikan vasta tehdessä tuloaan kuluttajille, on mahdottomuus. Kyse ei ole vain siitä, että kuluttajat voivat polttaa omia CD-levyjään murto-osalla vastaavien kaupallisten tuotteiden hinnasta vaan myös siitä, että tiedon tallentamiseen ja käyttämiseen on jo olemassa verrattoman paljon CD-levyä edullisempia ja ergonomisempia formaatteja. iPod ja muut kannettavat musiikkisoittimet ovat omalta osaltaan tappamassa CD-formaattia, ja samalla ne antavat kuluttajille paljon enemmän vapautta päättää siitä, kuinka he musiikkiaan hankkivat ja kuluttavat.

Prospect toteaa, että levyteollisuus itse on osallistunut tuotteensa myyntiarvon alentamiseen jakelemalla jo pitkään musiikkia ilmaisina lisukkeina lehtien mukana. Vaikka englantilaiset musiikin jälleenmyyjät älähtivätkin pahasti Princen äskettäisestä tempauksesta, jossa hän jakeli liki kolme miljoonaa albumia ilmaiseksi Mail on Sunday -lehden mukana, levy-yhtiöt itse ovat tehneet samaa jo pitkään. Huhtikuussa EMI myi noin 300.000 eurolla samaiselle lehdelle oikeudet jaella 2,3 miljoonaa kappaletta Britannian kaikkien aikojen 11. suosituinta albumia Mike Oldfieldin Tubular Bellsiä. Yhden levyn arvoksi levy-yhtiölle tuli siten noin kolmetoista senttiä - ja kyse oli sentään klassikosta, joka loi perustan Virgin Records -yhtiön pitkäaikaiselle menestykselle. Vuonna 2004, joka on toistaiseksi ilmaisjakeluiden ennätysvuosi, lehtien mukana jaettiin Englannissa peräti 454 erilaista albumia.

Musiikkitiedostojen online-myynnistä on puhuttu paljon romahtavan CD-myynnin korvaajana, mutta tilanne ei näytä silläkään rintamalla erityisen valoisalta levy-yhtiöiden kannalta. Yhdysvalloissa musiikkitiedostoja myytiin viime vuonna n. 716 miljoonalla eurolla, mikä oli noin 10% CD-levyjen myynnistä. Vuosi 2006 oli tiedostomyynnin osalta vahva kasvuvuosi, mutta tälle vuodelle kasvu näyttää taittuvan, ja se ei enteile hyvää kokonaismyynnille, joka putosi jo yli 6% vuonna 2006. Neljän suuren levy-yhtiön RIAA-kartelli esittää edelleen optimistisia arvioita musiikkitiedostojen myynnin tulevaisuudesta. Se ennustaa maailmanlaajuisesti 4,8 miljardin euron myyntiä vuodeksi 2011, eli myynnin kolminkertaistumista nykyiseen verrattuna. Prospect pitää RIAA:n arviota "villin optimistisena".

Siinä missä levy-yhtiöt ovat menossa vauhdilla alamäkeä, lähitulevaisuus näyttää sen sijaan suorastaan loistavalta konsertointia harrastaville artisteille. Äskettäinen laaja Digital Music Survey -tutkimus totesi, että elävän musiikin suosio on kasvanut Britanniassa hämmästyttävän nopeasti. Salit ovat loppuunmyytyjä, ja hamstrattuja lippuja kauppaavia pienyrittäjiä on ilmestynyt sellaistenkin konserttipaikkojen ympärille, joissa heitä ei voinut kuvitellakaan näkevänsä kymmenen vuotta sitten. Vastaavanlaisia tietoja kantautuu myös muualta maailmalta. Kehitys näkyy konserttilippujen hintojen jyrkkänä nousuna. Siinä missä 1980-luvulla lippu supertähden konserttiin maksoi suunnilleen yhden CD-levyn hinnan verran, esimerkiksi Madonnan viimekesäisen konserttilipun hinnalla olisi ostanut Madonnan koko tähänastisen levytuotannon kahteenkin kertaan.

Konkreettisena esimerkkinä hintatason noususta ja elävän musiikin koetun arvon muuttumisesta Prospect kertoo, kuinka Rolling Stones sai osakseen kovaa julkista kritiikkiä vuonna 1990 pyytäessään Wembley-stadionin parhaista paikoista 25 puntaa. Kun yhtye konsertoi Twickenhamissa viime elokuussa, paremmat paikat maksoivat 150-350 puntaa, eikä valituksia juuri kuulunut. Artistit ansaitsevat elantonsa yhä enemmän myymällä eläviä musiikkikokemuksia, ei elottomia CD-levyjä. Amerikkalaisen Anthrax-yhtyeen kitaristi tiivisti tämän musiikkikulttuurissa tapahtuneen muutoksen seuraavasti: "Albumimme on menu - konserttimme on itse ateria."

Suurten levy-yhtiöiden vaikeudet ovat epäilemättä huonoja uutisia niiden osakkeenomistajille, mutta miljoonat musiikin ystävät maailmalla tervehtinevät kehitystä ilolla. Erityisesti vertaisverkkojen aikakaudella eli tämän vuosituhannen puolella suurten levy-yhtiöiden maine on kärsinyt kuluttajien silmissä todennäköisesti korjaamattomia vaurioita. Musiikkiteollisuuden jatkuva p2p-oikeusjutuilla tapahtuva mafiatyylinen kiristystoiminta tavallisten musiikinkuluttajien keskuudessa on avannut ihmisten silmät sille, että suuria levy-yhtiöitä ei kiinnosta mikään muu kuin valta ja raha. Amerikkalaisen Consumerist-lehden äänestyksessä musiikkikartelli RIAA valittiin vuoden 2007 huonoimmaksi amerikkalaiseksi yhtiöksi Haliburtonin ottaessa kakkossijan.

Samalla tavalla ihmiset ovat kasvavassa määrin heränneet huomaamaan, millaista tuhoa musiikkiteollisuuden lobbarit saavat aikaan kuluttajien oikeuksille jatkuvasti kiristyvän tekijänoikeuslainsäädännön kautta. Tämä onkin synnyttänyt syvän luottamuskriisin kansalaisten ja poliitikkojen välillä: kuinka on mahdollista, että kansanedustajat ovat valmiita kriminalisoimaan kokonaisen nuorisosukupolven suurten levy-yhtiöiden pyynnöstä? Eivätkö poliitikot lainkaan ymmärrä, kuinka uusi teknologia on muuttamassa maailmaa ja kulttuuria, vai voiteleeko romahtamassa oleva levyteollisuus heitä niin tehokkaasti, että he eivät vain halua ymmärtää maailman väistämätöntä muuttumista?